☆

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Yläkerran kuulumisia

Tässä näitä lupailemiani kuvia yläkerrasta. Yläkerrassa meillä on siis neljä huonetta sekä yläaula, vessa ja sivukas (kylmä varastotila). Näistä neljästä huoneesta yksi tulee toimimaan työhuoneena ja yksi yläkerran olohuoneena, elokuvakämppänä, kuten olen jo aiemmin kertonutkin. Mutta ilman sen suurempia höpöttelyjä tässäpä näitä kuvia. :)


Aloitetaanpa kierros vielä nimettömänä olevasta huoneesta, jossa suurin muutos entiseen nähden on ikkunan puhkaiseminen. Tämä pikkuikkuna oli piirretty alkuperäisiin piirustuksiin, mutta sitä ei oltu kuitenkaan tehty. Tässä huoneessa on myös pöttöuuni.
Oviaukosta näkymä aulan läpi kohti elokuvakämppää.

Seuraavana vuorossa elokuvakämppä, josta myöskin löytyy pönttöuuni.

Tämä on puolestaan meidän tuleva työhuone ja tietysti siinä samalla myös askartelu- ja näpertelytarvikevarasto. ;) Täälläkin komeilee nurkassa pönttöuuni.
Työhuoneen oviaukosta näkyy aulan toisella puolella oleva laajennetun kämpän oviaukko ja sen vieressä oleva ylävessan oviaukko.
 Tässä pari kuvaa aulasta molempiin suuntiin. Yläaula suureni hieman, kun sivukkaan ja yläaulan välistä seinää siirrettiin sivukkaaseen päin. Alkuperäiset vanhat portaat säilytämme, niitä ei tarvitse uusia, uusi maali vain päälle. :)
Takaseinässä näkyvän vihreän tuulensuojalevyn paikalle on tulossa ovi sivukkaaseen.
Portaat ja näkymä eteiseen.
 Viimeisenä esittäytyy laajennettu kämppä, jossa on tapahtunut suurin rakenteellinen muutos. Tämä huone oli aiemmin aika lailla samankokoinen kuin työhuone. Halusimme kuitenkin yläkertaan vessan, joka vei tilaa juuri tästä huoneesta, joten päätimmekin laajentaa huonetta sivukkaaseen. Sivukas oli siis ennen koko talon mittainen, mutta  nyt se ikään kuin katkaistiin lyhemmäksi, jotta saimme tästä huoneesta järkevämmän kokoisen. Säilytystilaa löytyy tarvittaessa lisää myös ulkorakennuksista, joten sivukkaan pienentäminen ei ollut mikään ongelma. Nyt laajennettu kämppä on ehkä hieman hassun mallinen, sillä syvennyksiä ja kulmia on siellä täällä. Silti tämä huone on nyt oikeastaan mun suosikki, auringonlasku näkyy kauniista pikkuikkunoista, isosta ikkunasta näkyy myös kaunis peltomaisema ja tilaakin on suhteellisen paljon.  
Tässä kuvassa näkyvä uloke on siis yläkerran vessa.

Siinäpä oli kuvia kerrakseen. Nyt remontissa on jo oikeastaan semmonen vaihe, että pitäisi päättää, mitä pinnoille tehdään. Tapettien ja maalien valintaa siis luvassa. Onhan niitä jo mietitty moneen kertaankin ja vähän joka vaiheessa, mutta nyt pitäisi ihan oikeasti päättää, mitä tulee minnekin ja tilata jo tapetteja. Huomenna menemmekin Jyväskylässä kaupungille kiertelemään ja samalla pitäsi mennä tilaamaan jo kahden huoneen tapetit. Tapettien pohdinnasta ihan oma postaus luvassa myöhemmin. Mutta nyt..


Mukavaa viikonloppua! ♡

2 kommenttia:

  1. Teille tulee tilava ja kaunis yläkerta!

    Ja miten mukavassa vaiheessa olette nyt remontissanne; pintojen valitseminen! Ah, ihanaa! :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Joo on näissä pintojen valitsemisessa omat hyvät ja huonot puolensa. :D

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡