☆

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Hamppareita sekä kakku vadelmista ja vaahtokarkeista

Joskus on kiva kokkailla ruokaa, joka tulee suht nopeasti ja helposti valmiiksi, mutta on silti hyvää. Viime viikonloppuna retken jälkeen olikin kova nälkä, joten kokeiltiin tehdä itse hampurilaisia. Jauhelihapihvit tehtiin hyväksi havaitulla lihapullareseptillä. Kuoret ostettiin tällä kertaa valmiina. Kuorina toimii hyvin myös ruisleivät tai oikeastaan mitkä tahansa sämpylät. Väliin oli tarjolla pihvien lisäksi majoneesia, ketsuppia, sinappia, cheddarjuustoa, salaattia, punasipulia ja tomaattia. Kahdestakin hampurilaisesta tuli hyvin täyteen ja maku oli kyllä parempi kuin ketjuhampurilaispaikoissa. Nopeaa, kotitekoista ja maistuvaa. :) Niin ja tosiaan valmiista hampurilaisesta unohtui ottaa kuva, sillä saattoi olla jotain tekemistä kovan nälän kanssa ;)
Keskiviikona meillä oli vieraita, joille päätin leipoa kakun reseptillä, jota en ollut vielä ennemmin kokeillut. Pieni riski kokeilla uutta suht erikoiselta kuulostavaa reseptiä saman päivän aamuna, kun vieraita tulee. No, hätätapauksessa olisin kyllä ehtinyt vielä käymään kaupassa. ;)

Kaukkuun olisi kuulunut laittaa oikeasti puolukoita, mutta itse tykkään puolukoista lähinnä hillona. Tilalle mietin jonkun toisen vähän kirpeämmän marjan ja päädyin vadelmiin. Pohjana oli ohut kuivakakkupohja, jonka päälle tuli maito-vaahtokarkki-vadelma -seos. Pienistä epäilyksistäni huolimatta seos hyytyi hyvin. Koristeluun en tällä kertaa oikeastaan ehtinyt panostaa. Lopulta makuhan se on tärkein. :) Sen vraan oli kyllä hyvää, että täytyy ehdottomasti kokeilla joskus uudestaan.

4 kommenttia:

  1. Omatekoiset hampurilaiset on kyllä niin hyviä, täytyykin taas tehdä joku päivä.
    Kakku näyttää makoisalta myös.

    VastaaPoista
  2. Parasta on omatekoinen pihvi, nam..kakku näyttää hyvältä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Kakkureseptikin oli kyllä erittäin positiivinen yllätys.

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡