☆

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Remontti etenee

Remontointiprojekti etenee suhteellisen vauhdikkaasti ja nyt onkin hyvä päivittää hieman kuulumisia sen osalta. :) Alakerrassa seinät alkavat valmistua ja ne onkin jo koolattu joka huoneessa.

Seinät on myös levytetty alakerran pikkukamarissa, isoossa kamarissa, tuvassa (eli olohuoneessa) sekä keittiössä. Kuisti ja eteinen vielä odottelevat levyjä seiniinsä ja alakerran vessaa aletaan rakentamaan sitten eteisen lattian teon yhteydessä. Kamarien ja keittiön lattioihin on laitettu lattianiskat ja puhallettu ekovilla sekä niskojen päälle on asennettu harvalaudoitus. Kuvissa harvalaudoitus on vasta isoon kamarin lattiassa.
Lattianiskojen kannakeet mitattiin ja sahattiin erikseen ja lopuksi vielä kaikki liitokset liimattiin ja naulattiin. Eipähän ainakaan narise tämä lattia. ;)

Kuvat isoosta kamarista. Näitä ihania vanhoja pönttöuuneja (pystymuureja) Myllyhaassa on alakerrassa yksi isoossa kamarissa, ja se toimii sähkövastuksella. Yläkerrassa neljästä huoneesta kolmessa on  samanlainen, mutta puulämmitteinen. Kauniitahan ne ovat ja ne jäävät taloon remontin jälkeenkin, mutta uuden pintakäsittelyn ne vaativat.


Nämä kuvat ovet puolestaan pikkukamarista. Siellä yhtä ikkunaa suurennetaan, jotta se on samankokoinen kuin muutkin alakerran ikkunat.

Tupa toimii nyt tarvikevarastona ja taukotilana. Yhden taustalla olevan ikkunan paikalle on jo tilattu takaterassille johtava ovi.

Vielä muutama kuva yläkerrrasta, jossa huoneita on koolattu ja lisäeristetty.
Yläaula
Yläaula
Laajennettu kämppä
Taustalla laajennettu kämppä ja yläkerran vessan runko
Muista huoneista kuvia luvassa myöhemmin. Niinkuin kuvista näkyy myös sähkömiehellä on riittänyt hommia. Johtoja roikkuu katosta ja risteilee siellä täällä. Lisäksi pistorasioita ja valokatkaisijoita on laitettu paikoilleen. Keittiöstä laitan myös aivan oman tekstin lähiaikoina. :)

2 kommenttia:

  1. No niin, pakko sanoa, että hiki valuu, kun katsoo kuvia! Muistan liiankin hyvin, kun itse tuskailimme tuossa vaiheessa! Olen niin kovin onnellinen, että viikon päästä pääsemme asumaan kotiimme! Sitten alkaakin se ihanin työ, sisustaminen. Vaikka mielessäni olenkin jo sisustanut sen monta kertaa! Mutta tsemppiä aherrukseen! Ja ihania aarteita teille jäänyt! Siis unelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! :) Malttamattomana tässä myös odottelen sitä, että viimein pääsisi kotia sisustamaan ja onhan se mielessä jo sisustettukin. Mukavaa tahtia remppa on kuitenkin edennyt. Vanhoja aarteita on ulkorakennuksissa säilössä, mutta vielä joutuvat odottelemaan esiin pääsyään. Onnea teille uuteen kotiin ja muuttoon! :)

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡