☆

torstai 2. huhtikuuta 2015

Virkatut pääsiäismunat ja herkkurakeet

Tässä niitä lupailemiani itse tehtyjä pääsiäiskoristeita. Ajattelin ensin kehitellä itse oman virkkausohjeen, mutta  netistä bongasin kivan ohjeen, jossa oli myös kiva kuviointi pääsiäsimunan keskellä. Niinpä päätin noudattaa tätä valmiiksi kehiteltyä ohjetta.
Ohje oli hyvä ja selkeä. Nämä pääsiäismunat oli myös suhteellisen nopea virkata. Mikäli kiinnostuit, niin ohje löytyy täältä. Tässä muutama vaihekuva.
Itse käytin virkkaamiseen valkoista Miami-lankaa sekä vaaleanpunaista ja -sinistä puuvilla-bambua. Pääsiäismunista tuli myös aika sopivan kokoisia.
Virkkasin pääsiäismunia kolme kappaletta ja laitoin ne pitsikoriin, jossa oli myös tekoruohoa. En yleensä juuri pidä muovikukista tai -kasveista, mutta ajattelin, että tämä ruoho voisi olla monikäyttöistä, sillä ruoho koostuu pienemmistä tupoista. Ruoho ei myöskään ollut hinnalla pilattu. 
Aika yksinkertaisen, mutta mielestäni tosi kivan, pääsiäisasetelman sai näillä jutuilla aikaan.
Ollaan me ostettu myös oikeita syötäviä pääsiäismunia, jos vaikka muutama trulli eksyisi lauantaina meidänkin ovelle. Pääsiäisperinteeksi ovat muodostuneet myös hedelmärakeet, joita on aina ollut pikkuveljeni synttärikakun koristeina. Veljeni on nyt jo sen ikäinen, että kakkua ei ole enää hetkeen tehty, mutta näitä rakeita täytyy silti aina ostaa. :)  Lahjaksi saamalleni kannelliselle lasiastialle löytyi myös sopiva käyttökohde.
Tällä kertaa ostettiin hedelmärakeiden lisäksi myös suklaarakeita, jotka näyttävät oikeilta linnunmunilta. Eiköhän me näillä nyt pärjätä pääsiäisen yli. :D
Toinen pääsiäisperinne on pääsiäiskokolle kokoontuminen lauantai-iltana. Tällä kertaa kokoonnutaan taas minun puolen lähisuvun kanssa yhteiselle kokolle. Siinä on kyllä sitä oikeaa pääsiäistunnelmaa kerrakseen. Pienenä kokolla syötiin aina trullikarkkeja, mutta nyt vähän isompana keskitytään paistamaan makkaraa. Sellaista kivaa siis tiedossa viikonloppuna.
Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa jokaiselle! ♡

17 kommenttia:

  1. Uih. Niin söpöset, että voiko olla olemassakaan. Täytyy olla, kun omin silmin näen :) Siispä kaikkea kaunista pääsiäiseen toivotellen!

    VastaaPoista
  2. Todella suloiset! <3 Hyvää pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniit munat olet väkertänyt :) Rauahllista pääsiäistä sinulle ♥

    VastaaPoista
  4. Suloisia pääsiäismunia! Rauhallista pääsiäistä Sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniita munia olet virkannut<3 Kuviointi munien keskellä on hauska, joka sopii täydellisesti. Sävyt niissä ovat myös hempeät ja tulipa mieleeni ne suloiset pupu helistimet<3
    Luulin ruohoa aidoksi:)
    Pääsiäistä ja hyvää sellaista!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Hih, on meillä aitoakin ohraa kasvamassa, mutten uskaltanut sitä litistää pääsiäismunilla. :) Samoin myös sinne!

      Poista
  6. Ihastuttavia nuo itse virkkaamasi pääsiäismunat♡ Mukavaa pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  7. Tosi ihania nuo virkkaamasi pääsiäismunat. Väritkin on ihanan hempeät ja keväiset ♥ En olekaan koskaan kuullut tuollaisesta tekoruohosta. Se olisikin varmasti tosi kätevää ja näyttää olevan tosi aidonnäköistä. Nuo suklaarakeet on mun lemppareita. Itsekin ajattelin niitä tulevana lauantaina ostaa pääsiäisenpyhiksi, nams nams... Pääsiäiskokko on minulle vieras pääsiäisperinne. En tiedä onko sitten vain perinne jossain tietyllä suunnalla, muuta täällä meillä päin en muista koskaan sellaista nähneeni. Mukavaa pääsiäisen aikaa Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Krisse! :) En ole minäkään ennemmin tuollaiseen tekoruohoon törmännyt. Pääsiäiskokko on tosiaan perinne täällä Pohjanmaalla ja ainakin Etelä-Pohjanmaalla, meillä kun ei sitten ole juhannuskokkoa ollenkaan. :) Hassua kyllä, miten nämä kokot palavat eri aikaan eri puolella Suomea. :D Ja kiitos sitä samaa myös sinne!

      Poista
  8. Ihania pääsiäisjuttuja ja virkatut munat on kauniita! Hyvää pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
  9. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡