Suunnittelin tekeväni kuppikakun kohtaan, josta paperi alkaa, jonkinlaisen reunuksen ja lisäksi kuppikakku tarvitsi tietysti myös jonkin koristeen. Ensimmäiseen versioon en ollut aivan tyytyväinen, sillä leivososa oli liian korkea. No, pienellä muokkauksella sain viimein aikaan sellaisen kuppikakun, jonka olin mielessäni kuvitellut tekeväni. Myös paperin reunaosan purin ja tein muutaman kerran uudestaan, ennen kuin se näytti hyvältä ja pohjankin kanssa sai hetken tuumia. Koristeen kehittelin myös ensin mielessäni ja sen jälkeen purin ja kokeilin monta kertaa uudelleen, että siitä tuli tarpeeksi tasainen, oikean kokoinen ja ruusun näköinen. Lopputulokseen olen nyt aika tyytyväinen, tosin pienillä muutoksilla kuppikakun ilmettä voisi vieläkin muokata. :)
Ajattelin jakaa tämän kehittelemäni kuppikakkujen ohjeen myös täällä, jos joku sitä innostuu kokeilemaan.
Leivos- ja paperiosa
Leivososa menee siis hyvin samalla kaavalla, kuin pupuhelistimen pupun pää. Lankoina käytin Novitan Miamia ja uutta puuvillabambua. Koukku oli jälleen numeroa 4.
1. krs: virkkaa 10 kiinteää silmukkaa (ks) taikaympyrään
2. krs: 10 ks
3. krs: virkkaa 2 ks jokaiseen edellisen kierroksen silmukkaan, eli yhteensää 20 s
4. krs: virkkaa vuorotellen 1 ks ja 2ks samaan silmukkaan, yhteensä 30 s
5.-9. krs: 30 ks
Sitten on vuorossa reunus. Vaihda langanväriä.
10. krs: 1 piilosilmukka, virkkaa samaan silmukkaan 1 puolipylväs, 2 pylvästä ja 1 puolipylväs, seuraavaan silmukkaan taas piilosilmukka. Jatka näin koko kierros. Kierroksen loppuun tee vielä yksi ketjusilmukka.
Tämä vaihekuva on kokeiluversiosta eli leivososaa on tässä liikaa. Mutta valmis reunus näyttää tältä. |
Paperiosan virkkaus jatkuu
11. krs: virkkaa kiinteitä silmukoita reunuksen alle vaaleanpunaisiin silmukoihin, yhteensä 30 s. Toivottavasti kuvasta on apua.
12.-14. krs: 30 ks
15. krs: kavenna silmukkamäärä 25 silmukkaan. Eli siis viisi kertaa kierroksen aikana virkkaa kaksi silmukkaa yhteen.
16. krs: 25 ks, päättele lopuksi parilla piilosilmukalla.
Ruusukoriste
Käytä ohuempaa lankaa ja pienempää koukkua koristeen virkkaukseen esim. Esito- virkkauslanka ja koukku numero 2.
1. krs: virkkaa 24 ketjusilmukkaa
2. krs: 3 ketjusilmukkaa (= pylväs) ja 4 pylvästä samaan silmukkaan, eli yhteensä 5 pylvästä, jätä väliin 1 silmukka, tee seuraavaan 1 piilosilmukka, jätä väliin taas 1 silmukka, virkkaa seuraavaan silmukkaan 5 pylvästä. Toista näin loppuun asti, päättele ja jätä lankaa, jotta voit ommella ruusun kiinni kuppikakkuun.
Pohja1. krs: virkkaa 5 ks taikaympyrään
2. krs: virkkaa 2 ks jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan, yhteensä 10 s
3. krs: virkkaa vuorotellen 1 ks ja 2 ks samaan silmukkaan, yhteensä 15 s
4. krs: virkkaa 2 ks samaan silmukkaan ja 2 ks, yhteensä 20 s
5. krs: virkkaa 2 ks samaan ja 3 ks, yhteensä 25 s
Leikkaa pahvista tai paksusta kartongista pohjan kokoinen kappale. |
Täytä kuppikakku vanulla ja virkkaa pohja piilosilmukoilla kiinni kuppikakkuun, muista laittaa pahvi väliin. |
Siinä se, valmis kuppikakku. :)
Kokeilin tehdä pari kuppikakkua hieman erilaisella reunuksella ja niistä tuli sitten vähän pienemmät. Vertailun vuoksi kuvassa yksi "normaali" kuppikakku. |
Herkkutarjonta sen kuin lisääntyy.
Mukavaa viikonloppua! ♡
Todella söpöt kuppikakut ja muut herkut!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaNää on vaan niin herkullisia <3
VastaaPoistaVoi kiitos! :)
PoistaSlurps ja nam,herkullisen söpösen näköisiä kuppikakkuja:) Kivaa viikonloppua:)
VastaaPoistaKiitos ja sitä samaa myös sinulle! :)
PoistaIhania kuppikakkuja! Itse en ole pitkiin aikoihin virkkaillut herkkuja, mutta tekisi kyllä mieli taas täydentää pikkuleikkijöiden herkkuvarastoja! :)
VastaaPoistaKiitos! Näitä kyllä tekee yllättävän nopeasti, joten ei kun virkkaamaan vaan. :)
PoistaHauskat ja söpöset. Jos mun tytöt olisi vielä pikkuisia, väkertäisin noita ihan varmana:)
VastaaPoistaKiitos! Kyllähän tällaisen voi väkertää vaikka itselle neulatyynyksi. :)
PoistaVoihan kääk! miten ihania!!Mä en osaa virkata yhtään mitään :( Täytyy sanoa, että on kateuden paikka nyt :)
VastaaPoistaHih, kiitos! :) Kannattaa ehkä silti joskus kokeilla, ei sitä koskaan tiedä. ;)
PoistaIhanan suloiset nuo kuppikakut!!! <3 Ja tervehdys tännekkin sulle ja hyvää alkanutta keväistä viikkoa. Mun blogissa on sulle haaste!! :)
VastaaPoistaKiitos! :) Aijaa, no pitääpä käydä katsomassa! :)
Poista