☆

torstai 4. joulukuuta 2014

Virkatut pienemmät pöllöt

Meillä on ollut iloisia tapahtumia sukulaisperheissä tässä loppusyksystä/alkutalvesta. Sukulaisperheisiin on syntynyt toiseen poikavauva ja toiseen tyttövauva. Jotakin on aina kiva käydä viemässä vauvalahjaksi samalla, kun käy uutta tulokasta katsomassa. Viemisiksi halusin antaa jotakin itse tehtyä, joten virkkauksesta innostuneena päätin tehdä pienokaisille pöllöt. :)
Yhden isomman pöllön olen virkannut jo aiemmin ja siitä kertovan postauksen löytää täältä. Pienempien pöllöjen ohjeen muokkasin ison pöllön ohjeesta. Siipien ja jalkojen ohjeen keksin taas itse. Lankoina käytin jälleen Miami-lankaa, paitsi vaaleanpunainen lanka oli jotakin akryylilankaa, jonka merkkiä en nyt muista. :) Kovin pieniä eivät nämäkään pöllöt ole, vaan mielestäni juuri sopivan kokoisia vauvoille tai pienille lapsille, miksei isommillekin.
Perhepotretti ennen kuin pienet pöllöt lensivät pesästä. ;)
Virkatut pöllöt ovat mielestäni mukava ja persoonallinen lahja vastasyntyneelle tai pienelle lapselle, koska ne ovat pehmoisia ja kestäviä. Niistä ei irtoa osia, eikä niissä myöskään ole mitään kovia, lasta vahingoittaivia, osia. 


Virkatut pöllöt ovat myös hyvä joululahjaidea! ;)

Rentoa torstai-iltaa! ♡

8 kommenttia:

  1. Voi mitkä hyvän mielen pöllöt.tosi suloiset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti miellyttävät saajia vielä kauan aikaa.

      Poista
  2. Aivan ihanan suloiset pöllöt. Itse tehty lahja on arvokas muisto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse tehdessä tulee kyllä ajateltua aika tarkasti lahjan saajaa. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Lisää tekisi mieli tehdä, kun vain olisi aikaa. Tällä hetkellä joulujuttujen teko vie aika paljon aikaa. ;)

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡