☆

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Virkattuja tähtiä joulukuusenkoristeiksi

Kuusi on vielä metsästä hakematta, mutta koristeita siihen on jo tehty. Omaa kuusta meillä ei ole vielä ennen ollutkaan, kun emme sitä viime vuonna viitsineet kerrostaloon raahata. Niinpä meillä ei ole myöskään kuusenkoristeita.
Koristeita onkin mukava suunnitella ja tehdä itse, jolloin niistä saa juuri omaan makuun sopivia. :) Helpon ja selkeän ohjeen tähtien virkkaukseen löysin täältä. Tähdet tärkkäsin vesi-sokeri -tärkillä. Liotin sokerin kuumaan veteen kattilassa 1:2. Sen jälkeen kastoin tähdet veteen, puristin ylimääräisen veden pois ja annoin tähtien kuivua yön yli. Tällä tärkillä tähdistä tuli sopivan jäykkiä, muttei aivan kivikovia, joten niitä pystyi muotoilla hieman vielä tärkin kuivuttuakin.
Tähtiä olenkin virkannut jo toistakymmentä. Niitä on myös mukava koristella esim. helmillä ja  erilaisilla nauhoilla. Itse käytin koristeluun valkoisia puuhelmiä, tiukuja, juuttinarua ja ohutta rautalankaa. Variaatioita olisi voinut keksiä vaikka kuinka monenlaisia, mutta nyt aluksi tein kahdenlaisia tähtiä.

Pelkkä juuttinarusta tehty ripustuslenkkikin oli aivan kiva koriste.





Nyt tähdet odottavat kuuseen pääsyä. :)
Mukavaa toisen adventin iltaa! ♡

16 kommenttia:

  1. Kauniita tähtösiä teit! <3 Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Voi ihanat virkatut tähdet!!!! Tuommoiset oisin meidänkin kuuseen huolinut, aivan huiput ja niin itsetehdyt <3 Oikein ihanaa adventti iltaa sulle!! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania tähtiä ja ihana blogi! Olipas hauska sattuma, että löysin blogisi, meillä on nimittäin vähän samanlainen remonttiprojekti meneillään :)

    emmishandmade.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Mahtavaa, että löysit tänne ja jätit kommentin, niin minäkin voin tulla vierailemaan sinun blogissasi! :)

      Poista
  4. Eikö ollutkin mukava tehdä näitä tähtiä :)
    Mukavat nuo helmijutut niissä, lähdenkin tästä silittämään ja tärkkäämään tekemäni..

    Kivaa viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä! Ne valmistuvat niin helposti ja nopeasti. :) Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Kauniita tähtiä! Minunkin pitäisi kokeilla niiden virkkausta.
    Kivaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kokeile ihmeessä, niiden virkkaaminen on helppoa ja nopeaa. Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle! :)

      Poista
  6. Tosi kauniita tähtiä! Ihanaa joulun odotusta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡