☆

perjantai 19. joulukuuta 2014

Keittiön joulua ja pieni metsä yrttien kasvihuoneessa

Keittiöön jouluista tunnelmaa on tuotu lähinnä mattojen vaihdolla ja muutamilla jouluisilla koristeilla. Martan avustuksella teimme myös keittiössä tyhjillään olevaan yrttien kasvihuoneeseen pienen metsän.
Apulaisen tärkein tehtävä oli ilmeisesti vahtia, etteivät sammaleet yritä karkuun. :D
Metsässä on kuusi, sammalta, mustikan varpuja, jäkälää ja pieni mökki. Valmis metsä päätyi keittöön istuintasolle.
Keittiöstä otin kuvia tässä illalla huonossa valossa, mutta eiköhän niistä jonkinlaisen käsityksen saa. :)
Keittiöön laitoimme talon vanhan räsymaton tuomaan kotoista ja lämmintä tunnelmaa. :)
 
Miehen äidin virkkaama matto pääsi myös jouluksi keittiöön kellarinoven eteen.
Piparitkin leivoin toissapäivänä. Meillä on äitini kanssa hyvä järjestely ollut nyt jo monta vuotta. Hän tekee taikinan ja paistaa piparit ja minä puolestani leivon ne sekä vanhemmilleni että myös meille. 
Keittiön ruokakomeron oveen laitoin liitutaulutarran, johon on mukava kirjoitella pieniä viestejä. :)

10 kommenttia:

  1. Ihana apulainen sinulla<3
    Pitäähän jonkun pitää huolta sammaleistakin :-D
    Kiva idea tehdä tuollainen pikkumetsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo totta! Nehän voisivat vaikka yrittää karkuun. ;D Joo jotakin piti tyhjään kasvihuoneeseen keksiä. :)

      Poista
  2. Aivan ihana keittiö! Samat ikean lamput roikkuu meidänkin keittiössä ;)
    Mikä/mitä tuo teidän lattia on? Se on upean näköinen.

    Hauskaa kun nuo karvakuonot (vai voiko kissoista niin sanoa?) haluavat olla menossa mukana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lattiasta onkin kyselty paljon. :) Se on RTV:stä ostettu Meisterin tilausmallisto LD300 ja sävyltään medium oak. Haha, karvakuonoksi mekin sitä välillä sanomme ja on se mukavaa ettei tarvitse yksin näprätä, vaan on joku seurana. :)

      Poista
  3. Ihanan jouluista ja apulainen on kerrassaan tarkkaavaisena:)
    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo apulaisella riittää tarkkaavaisuutta vaikka muille jakaa. :D

      Poista
  4. Ihana keittiö!!!! <3 Ja tulipa tunnelmallinen asetelma :) Rentoa lauantai iltaa!!

    VastaaPoista
  5. Voi vitsi miten mieletön keittiö! <3 Ja niin kaunis lattia, rakastuin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Keittiöön ja varsinkin lattiavalintaan ollaan oltu kyllä itsekin todella tyytyväisiä. :)

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡