☆

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

DIY sängynpääty vanhasta ovesta ja kuvia isoosta kamarista

Pitkästä aikaa kuvia isoon kamarin, eli siis meidän makkarin, tunnelmasta ja sisustuksesta. Isoossa kamarissa värimaailma on valittu siten, että tunnelma olisi raikas, rentouttava ja ehkä hieman unettavakin. Niinpä väreiksi valoikoituivatkin harmaa ja valkoinen, ripauksella hopeaa. 

Jo muutama kuukausi sitten teimme (siis mies teki ja minä ideoin ;) ) uuteen sänkyymme sängynpäädyn. Heti oli selvää, että hyödyntäisimme tässä projektissa yhtä remontin jälkeen ylimääräiseksi jääneistä ovista. Ovea emme kuitenkaan halunneet pultata kiinni seinään, vaan keksimme toisen ratkaisun. Teimme ovelle telineet, joihin se ruuvattiin kiinni. Telineet eivät myöskään näy sängyn alta ja pääty näyttääkin ihan kuin olevan kiinni sängyssä.

Tässä aluksi pari kuvaa sängynpäätyprojektista ja sitten aikamoinen kuvapläjäys makkarista. Valmiin sängynpäädyn voitte bongata kuvista.
 Tervetuloa isoon kamariin! :)
Itse takomani ja tekemäni korupuu.
Sängynpääty ja vanhoista komeron ovista tehdyt pariovet odottavat vieläkin uutta maalipintaa.
Loppuun vielä muutama tärkeä yksityiskohta. Meidän tekemät heinäseivästikkaat, ihanat Joel Jyringin korit, joista toinen odottaa vielä sopivaa kehystä sekä miehen mumman ja samalla myös talon entisen asukkaan tekemät kauniit pitsireunaiset tyynyliinat, jotka on myös varustettu hänen nimikirjaimillaan.

Kisutkin täytivät eilen jo kolme viikkoa ja kasvavat hurjaa vauhtia. Loppuviikosta meillä onkin tiedossa isäni syntymäpäiväjuhlat. :)

Mukavaa keskiviikkoa juuri sinulle! ♡

32 kommenttia:

  1. Ihanaa pumpulinpehmeää tunnelmaa. Kaunista, rauhallista ja tilavaa. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuollaista tunnelmaa me yritettiin näillä värivalinnoilla hakea. :)

      Poista
  2. Kaunis kammari ja ihana sängynpääty!
    Teillä onkin sitten vilskettä kun kisulit kasvavat ;)
    Kivaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Totta, nyt ne jo kurkkivat innoissaan vaatehuoneesta makkarin puolelle, mutta eivät kuitenkaan vielä uskaltaudu sinne asti. :)

      Poista
  3. Kaunista :)
    Harmoninen värimaailma ja niin rauhallinen, tykkään :) sängynpääty on loistava ja itse juurikin mietin jos tekisin ja en halua laittaa seinään kiinni, hyvä idea :)
    Naulakko hylly on upea, haluaisin samanlaisen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Seinään olisi tullut tosiaan aikamoiset jäljet, jos päädyn olisi siihen kiinnittänyt. :) Hyllykkö on ikeasta. ;)

      Poista
  4. Ihana päiväpeitto, mistä se on?

    VastaaPoista
  5. Kaikki näyttää niin hyvältä ja mallikkaalta! Sängynpääty sopii hyvin ja vanhat pariovet avaimineen on kuin luotu tähän huoneeseen. Sopien hyvin sängynpäädynkin kanssa yksiin. Ja kun valo siiviilöityy huoneeseen, niin näky ja tunnelma on käsin kosteltavissa.
    Korupuukin kukkii kauniisti!
    Kisuliineille Onnea<3
    Kuin myös Isällesi Onnen toivotukset ja hauskoja juhlia!
    Sykähdyttävän kaunista<3

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis kamari <3
    Haluaisin meillekin vanhan rosoisen oven sängynpäädyksi. Sopivaa ei ole tullut vielä kohdalle, ehkä joku kaunis päivä :)

    VastaaPoista
  7. Ai että on kaunista ♥ Todellakin. Tykkään hurjasti tuosta värimaailmasta ja kalusteista. Ovesta tehty sängynpääty ja pariovet ovat upeat. Minäkin tykkään noista Joel Jyringin korteista. Kiva idea tosiaan tehdä niistä tauluja. Taidampa varastaa sinulta idean :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jyringin kortit ovat kyllä niin kauniita kuvineen ja runoineen.
      Meillä on niistä pieni taulukollaasi tuvan seinässäkin. :)

      Poista
  8. Oioi, miten ihan sävymaailma ja nuo ovet ihan huippuja avaimineen kaikkineen. Ovat kyllä ainakin näin kuvista katsottuna niin ihanan sävyisiä ja tunnelmallisia, etteivät maalia kaipaile. Olen haaveillut tuollaisesta ovisängynpäädystä. Kiva idea tehdä sille oma teline!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Maalipinnat ovat tosiaan periaatteessa ihan hyvät siksi en ole niiden maalaamista kiirehtinytkään, mutta läheltä katsottuna ne hilseilevät paikoin ja lähtevät irti. :)

      Poista
  9. Odotellaan kuumeisesti lisää kuvia pikkuihanuuksista <3 no voi taivas kuinka kaunis kammari teillä onkaan, valtavasti kivoja yksityiskohtia kuten lipaston nupit ja nuo ihanat seinät!! Ovista puhumattakaan! Kisuasiaa: kiipeileekö teidän kisulit noita seivästikkaita pitkin? onko teillä millaisia muita ratkaisuja kotona kiipeilyyn ja leikkimiseen? Vinkkejä kaivataan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Lipastoon olen yrittänyt löytää eri kuvin varustettuja samantyyppisiä nuppeja. :) Kyllä Martta silloin tällöin tikkaissakin kiipeilee, mutta ei se oikein ole kiipeilystä innostunut. Se pääsee ulos silloin tällöin purkamaan energiaa ja omien lelujen kanssa leikkii hyvin yksinkin ja tietysti sitä leikitetään välillä. Pienet pallot ja karvaiset kevyt lelut ovat sen mielestä parhaita. :) Pikkuiset leikkivät vielä tällä hetkellä keskenään eivätkä oikein ymmärrä leluista. Enköhän minä pian saa niistä kuvia blogiin asti. :)

      Poista
  10. Onpa kivoja ja levollisia tunnelmakuvia! Taidokkaasti mietitty, suunniteltu ja toteutettu :) Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  11. Ihan pakko kysyä samaa, kuin anonyymi: muistatko, mistä olet hankkinut päiväpeiton? Se on todella kaunis.
    Ai niin: Martan pennuille kaukosilityksiä täältä Oulusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, päiväpeiton olen muistaakseni ostanut Askosta ja ihastuin siihen kyllä heti. :)

      Poista
  12. Sängynpääty ja ovet just hyvät noin, tarviiko uutta maalia?! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välttämättä tosiaan ei, mikäli nykyinen maali pysyy niissä kiinni eikä hilseile lattialle ja sänkyyn. Ne maalimuruset ei oikein oo kivoja.. ;)

      Poista
  13. Oon haltioissani tuosta teijän makkarista♡ Ihana tuo sängynpääty ja nuo väliovet♡ Oven listatkin on kauniin leveät♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonna! Samaa listaa meillä on kaikissa oviaukoissa ja ovien ympärillä, oli kyllä hyvä valinta. :)

      Poista
  14. Aivan satunaisen upea makuuhuone teillä!!! <3 Tuo tilan tuntu, harmoniset värit, vaaleus ja rauhallisuus!! Ihana sängynpääty!! Koko paketti, WAU <3 Kivaa torstai päivää sulle :)

    VastaaPoista
  15. Kaunista ja niin harmoonista:) Sängynpeitto on kyllä ihana.

    VastaaPoista
  16. siis aivan ihana blogi!!! ja virkkailut,kiitos hyvistä ohjeista...odotan innolla jo uusia ohjeita.;D t:vanilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Vanilla! :) Pian on tulossa taas muutama juttu ja ohjeisiin laitan sitten linkit, mikäli eivät ole omiani. :)

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡