☆

maanantai 2. helmikuuta 2015

Virkatut macaron-leivokset

Hups, aikaa on taas vierähtänyt edellisestä postauksesta liian kauan. Yksi syy tähän on ollut hieman pysähtynyt tilanne remontin ja sisustuksen osalta. Minulla on myös ollut aika täysiä päivä opiskeluiden suhteen. Iltapäivät ja illat on mennyt muun muassa lukiessa ja muistiinpanoja kirjoittaessa gradua varten. Olen myös ollut nyt toista viikkoa putkeen opiskelupaikkakunnalla. Remontti on kuitenkin käynnistynyt tänään taas oikein kunnolla, kun mies on kirvesmiehen kanssa aloittanut laittamaan lattioita ja listoja yläkerran huoneisiin. Jännä nähdä, miten valmista on, kun pääsen keskiviikkona illalla kotiin katsomaan. :)    

No onneksi välillä (yleensä myöhään tai hyvin myöhään illalla :D ) ehdin tekemään myös käsitöitä. Ne ovat kyllä hyvää vastapainoa päivän opiskeluille ja projekteja on taas monta. Netistä löysin Novitan sivuilta kivan yksinkertaisen ohjeen jälleen virkattuihin herkkuihin, macaron-leivoksiin. Näitä teinkin sitten hieman värikkäämmistä langoista. Kevättä kohti mennään ja värien kaipuukin tuntuu lisääntyvän siinä samalla. Näitä värikkäitä herkkuja taidan laittaa pienen lasikuvun alle koristeeksi piristämään. Tässä vähän väriterapiaa teille muillekin kuvien muodossa. :)
Blogi täyttää muuten pian vuoden. Kyllä aika vaan menee todella nopeasti! Ehkä jonkinlaista arvontaa täytyy kehitellä sen kunniaksi. ;)


Mukavaa viikkoa! ♡

12 kommenttia:

  1. Voi miten ihania, ihan tekis mieli haukata :)

    VastaaPoista
  2. Millä sinä täytät nämä? :)

    VastaaPoista
  3. Oi, miten söpön herkullisia leivonnaisia!

    Remppakuvia odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo eiköhän niitä remppakuvia oo luvassa loppuviikosta. :)

      Poista
  4. Aivan ihanat "leivokset". Tsemppiä gradun tekoon, se vaatii kyllä ihan oman ponnistuksen. Itsellä lopputyö työn alla ja tää vaan vie aikaa ihan hirveästi. Ja jos et tee - mieltä painaa syyllisyys että nytkin pitäs tehdä... :). Tosin oon huomannu että tauko tekee terää. Kirjoitus sujuu taas jouhevammin kun aivot saanu hetken levon.Teillä vielä rempat siinä samassa. Kivaa tiistaita ja jaksuja sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja tsemppiä kyllä tarvitaan, mutta kyllä se tästä. Vähän kerrallaan, kun tekee, niin kyllä se siitä valmistuu. :)

      Poista
  5. Macaron leivoksia!!! Oih, miten suloisia!!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania!! Näitä täytyy kyllä tehdä itsekin :)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡