☆

lauantai 7. helmikuuta 2015

Yläaulan porraskaiteet

Yläkerta alkaa olla jo aika lailla valmis remontin osalta. Kaikki muut huoneet ovat muutamia peitelistoja ja ovia vaille valmiita, mutta aulasta puuttuu edelleen lattia. Syykin siihen on selvä. Ensin täytyi tehdä kaiteet. 
Kuvat nappasin nyt illalla, joten pahoittelen valaisimesta aiheutuvia varjoja.
Kaiteisiin halusimme sorvatut puolat. Välillä kävi jo mielessä, ehtisikö jompikumpi meistä itse sorvata puolat. Todettiin kuitenkin, ettei aikaa ole millään niin paljon ylimääräistä kummallakaan. Pöydänjalat sorvanneena tiedän myös itse, ettei se ole mitään ihan nopeinta työtä. Onneksemme saimme tilattua juuri täydelliset puolat Puukeskuksen kautta. 
No, seuraava haaste olikin sitten löytää sopiva kaidepuu eli siis tuo vaakasuoraan menevä puuosa, josta otetaan kädellä tukea. Halusimme siitäkin edes vähän pyöreän, jotta se olisi miellyttävä käden alla, toisin kuin toisena vaihtoehtona ollut kulmikas lankku. Tätä etsittiin vaikka kuinka monesta liikkeestä, kunnes erään liikkeen saunatarvikepuolelta (kyllä, luit oikein) bongasin tämän kuvissa komeilevan "kaidepuun". Ei ollut ihan siihen tarkoitettu, mutta oli meille juuri oikean kokoinen ja mallikin miellytti silmää. Olisihan kaidepuun varmasti saanut myös teetettyä puusepällä tai tehtyä itse, jos omistaisi jyrsimen, me kun ei omisteta. :) 
Tässä vielä muutamia kuvia. Kaiteet ovat siis vielä pintakäsittelyn osalta täysin kesken, aiomme maalata ne valkoisiksi.
Kuten näkyy, portaat on edelleen myös hiomatta ja maalaamatta, mutta ne on järkevä tehdä sitten, kun muu remppa yläkerrassa on valmis.
Näihin kaiteisiin ollaan kyllä tosi tyytyväisiä, vaikka niiden tekeminen tai oikeastaan osien löytäminen meinasikin hieman vastustaa. Muistakin huoneista on luvassa kuvia, kunhan ehdin ottaa niitä päivänvalossa.

Rentoa lauantai-iltaa! 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikkien materiaalien hankintavaikeuksien jälkeen kaiteista tuli kyllä meidän mielestä tosi kivat. :)

      Poista
  2. Kyllä on ihanat rappuset ja tuo valkoinen hirsiseinä ihan huippu. Pikku hiljaa miettimällä osaset loksahtavat paikoilleen ja hyvä tulee:)
    Iloa viikkoosi<3

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡