☆

tiistai 24. helmikuuta 2015

Valmis yläaula ja kevättä sisustukseen

Yläkerran huoneista esittelyssä tällä kertaa aula. Aula ei varsinaisesti muuttunut rakenteeltaan juurikaan, yhtä seinää lukuun ottamatta. Täälläkin kaikki pinnat uusittiin ja osa ovista ja ikkunat vaihdettiin. Myös kaiteet tehtiin uudet, vähän korkeammat ja turvallisemmat kuin vanhat. Jälleen aluksi muutama kuva alkuperäisestä aulasta.
Tässä kuva myös portaikon lähtötilanteesta. Samalla näkyy vanhat, matalat kaiteet.
Koska oikealla oleva laajennettu kämppä laajeni sivukkaaseen, myös sivukkaan ja aulan välinen seinä purettiin samalla ja tehtiin uusi.
Ja sitten niitä uusia kuvia.
Kaiteetkin ovat nyt valmiit ja maalatut.
Portaikon päällä roikkuu monelle tuttu Ikean valaisin. Mielestämme se sopii hyvin aulan tapettiin ja luo  kauniit varjot seinille.
Vanha klaffikaappi jo rehattiin aulaan. Muita tavaroita ei sinne vielä viitsi kantaa, ennen kuin saamme portaat hiottua ja maalattua. 

Toisella seinustalla on uudet ovet ja vastapäisellä alkuperäiset, vanhat ovet.
Aula on aika hyvänkokoinen ja mukavan valoisa. Mutta nyt niihin keväisiin juttuihin. En ole ennen juurikaan välittänyt tulppaaneista, mutta nykyään niitä saa niin monissa, kauniissa väreissä, että pitihän niitä sitten yksi kimppu hankkia meillekin, kun tulivat niin sopivasti kaupassa vastaan. Marttakin on onneksi antanut kukkien olla rauhassa ja keskittyy lähinnä tuijottelemaan ikkunasta pihalle.
 Niin ja mikäs sen keväisempää kuin GreenGaten uusi kesäkuvasto. 
Erityisesti pidin kuvastossa uusista vaaleanpunaisista ja vaalean mintun sävyisistä astioista ja tekstiileistä. Muutama uusi keväinen GG:n juttu onkin jo kotiutunut meille. 
 Keväistä auringonpaistetta odotellessa ♡

16 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää! Mistä nuo aulan ovet on hankittu? Meille haluaisin myös yläkertaan tuollaiset kauniit vanhan malliset ovet.. Täällä myös on tuo greengaten kesäkuvasto jo kulunut melkein puhki selailusta, niin ihania.. noita samoja mukeja kotiutui meillekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ovet on hankittu paikallisesta liikkeestä, mutta luulenpa, että niitä saa lähes jokaisesta rautakaupasta. Ovet on Fenestran, joka tosin teki konkurssin, mutta jokin yhtiö sen taisi ostaa. :D Juuri nuo mukit kyllä oli niin munkin mieleen!

      Poista
  2. Voi miten kaunis aula! Ja tuo valoisuus on kyllä niin mahtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valo lisääntyi kyllä huomattavasti, kun vaihdettiin parvekkeen ovi ikkunalliseen malliin. :)

      Poista
  3. Kaunis rappuikon hirsiseinä ♡ Tosi valoisa! Kyllä noi remontit on kaiken työnsä arvoisia. Niin ihania on uudet pinnat. Ja aivan herkut Greengatet! Kyllä täytyy itsekin ostaa parit Greengaten kupposet kotiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonna! Ja samaa mieltä olen, että kyllä kannattaa nähdä vaivaa, että saa sitten nauttia itseä miellyttävästä lopputuloksesta. :) On nuo Greengaten kupit kyllä niin ihanan värisiä ja kuosisia, ostoksille vain. :)

      Poista
  4. Ihan mielettömän suuri muutos ja upea lopputulos ♥ Lattia on hieno. Kiinnitin siihen ensimmäisenä huomiota.

    Ihan äly ihanat vaaleanpunaiset latet ♥ Pitäisköhän mun lopultakin alkaa keräämään noita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Minullakin on vain muutama pari noita lattekuppeja, mutta olen kyllä niihin todella tykästynyt. Varo vaan, etteivät vie sinuakin mennessään. ;)

      Poista
  5. Ihanaa tapettia olette löytäneet! Sopii täydellisesti tuohon aulatilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aluksi tuohon tapettiin piti hieman totutella, kun oli niin jotenkin erilaista kuin muualla talossa, se oli varmaan juuri tuo musta väri, mikä otti silmään. Mies siitä kuitenkin heti tykkäsi ja en minäkään sitä enää vaihtaisi. :)

      Poista
  6. Kaunis muutos!
    Nuo GG:t on niin ihania ja niissä kauniita pastellivärejä :)
    Ja Martta on ihku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo niin ovat, vähän liiankin ihania. ;) Haha, Martta on kyllä mukava ja touhukas seuralainen. :)

      Poista
  7. Niin kaunista... <3 Olen menettänyt sydämeni tuolle teidän lattialle ;D

    VastaaPoista
  8. Muodonmuutos on täydellisesti onnistunut vaikka on ollut kovan työn takana, mutta nyt siitä on nautintoa yllinkyllin ja vielä enemmmkin:) Juu kyllä tulppaanit piristävät päivään kuin päiväänkin:))
    Kauniita heleitä keväisiä sävyjä, liinassa kupeissa... jotka saavat mielen iloikseksi ja Marttakin on niin mielisssään<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sirkka! :) Martta katselee mielellään ikkunoista ulos, muttei ole vielä itse uskaltautunut pihalle saakka. :)

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡