☆

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Jyväskylän asuntomessut part 1: DIY ja upcycling ideoita

No niin, nyt oli vihdoinkin aikaa käydä asuntomessuilta ottamiani kuvia läpi ja jakaa niitä teidän kanssa. Tähän laitan nyt otsikon mukaisesti kuvia, jotka liittyvät upcyclingiin tai sisältävät muita DIY ideoita. Kuvia talojen eri huoneiden yleisilmeestä ja muita sisustuskuvia laitan toiseen postaukseen. Pohjustusta tähän postaukseen ja muita mietteitäni Jyväskylän asuntomessuista voi lukea edellisestä postauksesta. Valitettavasti en muista, mistä kohteesta mikäkin kuva on, joten kohteiden tietoja en sen kummemmin voi tähän kirjoittaa. Kuvat on napattu suhteellisen nopeasti ihmisjoukkioiden keskeltä, joten laatu ei välttämättä ole kovin priimaa, mutta koittakaahan saada selvää. :)
Tässä työhuoneessa oli hauska idea virkata matto ontelokuteesta isoäidinneliöiden avulla. 
Tässä työhuoneessa matto on puolestaan punottu muun muassa vanhoista farkuista ja pinta on käsitelty ehkä jollakin lakalla.
Tässä poikamiesboksin viihdehuoneessa oli mahtava oivallus käyttää vanhoja kaivonkansia pöydän kansina. Myös viskilaatikosta on tehty pöytä.
Erään kohteen eteisessä oli vöillä köytettynä halkoja ja tämä viritelmä voi toimia niin pöytänä kuin istuimenakin.
Lastenhuoneessa yhdellä seinällä oli suuri metallilevy joka toimi magneettitauluna.
Mielestäni paras idea oli vanhasta ovesta tehty sohvapöytä. :) Näitä vanhoja peiliovia kun meilläkin on piharakennuksissa paljon. Näitä ovipöytiähän on monenlaisia, mutta tässä oli hyödynnetty hienosti koko ovi. Oven peilit oli sahattu irti toisistaan ja kiinnitetty kulmaraudoilla kantena toimivaan peiliin. Lisäksi kansipeiliin oli laitettu lasi, jota ei siinä edes välttämättä tarvitse. 
Ovenkahvan kohdasta on jäänyt pienet reiät pöydän kanteen.
Sängynpääty on tehty vanhasta riihen, luttituvan tai vastaavan vanhan rakennuksen ovesta. Oven toinen puoli oli maalaamaton ja toinen puoli hauskasti puolestaan maalattu, kuten alemmasta kuvasta näkyykin. Muutama seuraava kuva onkin samasta kohteesta, kuten värimaailmasta voi päätellä. Tämä kohde oli yksi kerrostalon asunnoista ja itse asiassa yksiö sekä eräs lempikohteistani koko messuilla. :)
Taustalla näkyy muitakin kierrätysjuttuja, kuten ikkunankehyksistä tehty peili sekä vanhoista laatikoista tehty seinähylly.
Tässä seinähylly lähempää.
Laatikosta tehty sivupöytä.
Lisää laatikkohyllyjä oli myös ruokapöydän luona.
Terassille oli tehty ehkä trukkilavojakin hyödyntäen sohva.
Tässä toinen terassi, jossa oli puolestaan tehty pölleistä pyörien avulla liikuteltavat pöydät.
Raakalaudoista tehty kannakkeiden avulla kauniit seinähyllyt makuuhuoneeseen.
Samassa makuuhuoneessa oli hyödynnetty vanhoja kapeita pariovia yöpöytien takana. Niistä oli myös porattu lampunjohdot läpi. Sopivat mielestäni todella hienosta yksinkertaisten yöpöytien kaveriksi. :)
Ylivoimaisesti sisustuksellisesti lempipäämakuuhuoneeni kaikista messuilla vierailemistamme kohteista.
Sitten vähän miehekkäänpään sisustukseen.
Hyvä idea tehdä vanhoista renkaista tv-pöytä tai miksei vaikka sivupöytäkin.
Samassa rallitalossa oli myös tehty kekseliäs pöytävalaisin auton vanteista.
Ja toinen hauska valaisinratkaisu oli käyttää sinkkisankoja lampunkoopina.
Tämä oli myös yksi lempparijutuistani. Seinään maalattua puuta oli elävöitetty ja kolmiuloistettu(onkohan tämä edes sana :D) myös oikeilla puun oksilla.
Puutarhanäyttelyssä oli tehty trukkilavoista sohva ja pehmusteiden päälliset oli tehty vanhoista säkeistä joten näin ne ovat myös säänkestävät.
Loppuun vielä pari erilaista yrtti/kasvihyllykköä. Ensimmäisessä on hyödynnetty jälleen trukkilavaa.
 Toivottavasti saitte tekin joitakin ideoita näistä kuvista. :) Mulla alkaakin ensi viikolla viimeinen työviikko ja ennen yliopistoon palaamista on muutama viikko aikaa lomailla tai siis remppailla yläkertaa kotona, tehdä käsitöitä, kunnostaa huonekaluja ja toivottavasti myös vaan olla välillä. :)
Hyvää alkavaa viikkoa! ♡

13 kommenttia:

  1. Ihania bongauksia messuilta! Tuohon kerrostaloyksiöön liittyen on perustettu myös blogi http://brandnewoldies.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus, kiitos!
    Monta ideaa jäi hautumaan :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanista kuvista messuilta!

    VastaaPoista
  4. Voi iik ja apua miten mahtavia idksiä,ihan varmasti menee joku toteutukseen täälläkin!

    VastaaPoista
  5. Piipe Kylätieltä kyläili kivassa blogissasi. Asumme Jyväskylän lähellä, mutta messuilla ei ole tarkoitus käydä. Kiva oli kuitenkin nähdä kuviasi sieltä.

    Onnellista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kyläilit! Täytyy tulla heti vastavierailulle. :) Mukavaa kesän jatkoa teillekin!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Enemmänkin varmaan olisi ollut, mutta nuo tuli bongattua. :)

      Poista
  7. Hei! Niin omituinen kuin tämä kysymys onkin, saisinko käyttää tuota oksakuvaa omassa blogissani, jos mainitsen sinut kuvaajana ja linkkaan tämän merkinnän lähteeksi? Aiheena on sisustukseen sopivan lemmikkipapukaijan kiipeilypuun tekeminen. :)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡