☆

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Ihan pihalla

Tämä päivä ei alkanut kovin hyvin, mutta parani koko ajan edetessään. Posti toi miellyttävän kirjeen. Nyt olen siis virallisesti kasvatustieteen kandidaatti! Opinnot toki jatkuvat syksyllä kohti maisteria, mutta oli hienoa saada suoritettua yksi välietappi.
Nyt näihin pihakuviin, ei kuitenkaan  puutarhakuviin, sillä meidän puutarha on täysin myllätty remontin vuoksi. Parveke ja etuoven portaikko sekä terassi on saatu vihdoinkin valmiiksi. Tosin tolpista puuttuvat vielä hatut. Terassista oma postaus, joten tässä tulee kuvia portaikosta ja parvekkeesta. Nämäkin suunniteltiin oikeastaan itse, toteutuksesta vastasi mies yhdessä kirvesmiehemme kanssa. Haastavaa näin suunnittelun näkökulmasta oli saada näistä hyvän kokoiset ja saada kaiteet ja tukitolppien jako sellaisiksi, että X:ät olisivat tasaisia. X-mallisia kaiteita on nyt paljon, joten en väitä, että nämä kaiteet olisivat täysin omaperäinen keksintö, mutta ne suunniteltiin ja piirrettiin yhdessä meidän parvekkeelle ja portaikkoon sopiviksi, eikä meillä siis ollut mitään valmista mallia. Haastetta riitti, että jaosta saatiin tasainen. Lopputulokseen olemme kuitenkin erittäin tyytyväisiä! Nämä kaiteet ovat vankat eivätkä taatusti ala aikaa myötenkään heilua. Ne myös sopivat tähän meidän maalaismaisemaan. :)

Portaikkoa pääsin myös vähän somistamaan kukilla ja vanhoilla esineillä, jotka ovat peräisin Myllyhaan ulkorakennuksesta eli puarista. Nyt talolla on arvoisensa sisäänkäynti ja parveke.
 

Jalokellot olivat minulle uusia tuttavuuksia ja päädyinkin istuttamaan niitä ja muratteja portaikkoon.

4 kommenttia:

  1. Onnea kovasti!

    Hienon näköinen on teidän talonne :-)

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut sinulle. Upea suoritus. Tiedän, ettei paperit tule tuosta vaan, kun elämässä on muutakin hommaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli kyllä hienoa saada konkreettinen todiste siitä, että jotakin on saanut kolmessa vuodessa aikaan myös opiskelujen suhteen.

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡