☆

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Alakerran seinäpinnat valmistuu, part 2. :)

Viime postauksessa oli kuvia alakerran kamareista. Tässä kuvia nyt puolestaan keittiöstä, tuvasta ja eteisestä. Alakerran huoneiden seinäpinnat ovatkin jo valmiit muuten, paitsi hirsiseinät täytyy vielä putsata ja maalata, kuisti paneloida ja pesuhuone kaakeloida. Viikonloppuna meille asennettiin myös uudet ikkunat. Tosin muutama ikkuna vielä puuttuu, mutta nekin tulevat ensi viikolla, kuten toivottavasti myös keittiö! :) Tässäpä taas näitä kuvia.

Tuvassa seinät on pääasiassa maalattu, mutta yksi seinä on tapetoitu ja hirsiseinä on vielä maalamatta, tosin aloittelin sen maalausta tänään. Takkaa aletaan laatoittaa toivottavasti ensi viikolla. Näissä illansuussa otetuissa kuvissa värisävyt ovat taas hieman vääristyneet. Seinät ovat kyllä aavistuksen ruskeammat kuin kuvissa mutta taittavat silti harmaaseen.

Tässä näkyvä seinä on siis tapetoitu, tosin tapetin kuvio ei juuri tässä kuvassa näy.
Keittössä seinät maalattiin tosiaan pariinkin otteeseen, koska ensimmäinen väri oli aivan liian sininen. Tapettia ei myöskään laitettu aivan maahan asti keittiökaappien kohdasta. Leivinuunikin on saanut jo laatat päälleen, mutta saumaukset puuttuvat vielä reunoilta.
Uusista ikkunoista kelpaa ihastella maalaismaisemaa.
Tässä eteinen, jossa yksi seinä on tapetoitu, yksi hirrellä ja muut maalattu. Tämäkin hirsiseinä pitäisi vielä maalata.
Sellasia kuvia tällä kertaa. Helmililjatkin ovat jo kauniisti auenneet. 
Mukavaa alkuviikkoa! ♡

4 kommenttia:

  1. Ei voi kuin ihastella... ♥ Reipasta maanantaita! :)

    VastaaPoista
  2. Hih, hienoja tapetteja. ;) Toi ruutu on sama ku meidän keittiössä ja tekstitapettia meil on kuistilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huomasinkin sillon, kun me näitä mietittiin, että teillä on sama keittiön tapetti. Sen vuoksi uskallettiinkin ottaa se, kun se näytti niin hyvältä teidän keittiössä. ;) Tota tekstitapettia olin ihaillu jo niin kauan, että se oli pakko saada, näytti sitten miltä näytti. Mutta aika hauska sattuma, että teillä oli sekin sama! :D Se on kyllä aivan mun suosikki.

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡