☆

maanantai 10. helmikuuta 2014

Tuunailuja

Viikonloppuna lenkillä ollessa tuli tosi keväinen olo, kun pikkulinnut lauleli ja sää oli leuto. Edelleen odotan kuitenkin sitä kunnollista talvea ja lunta, jos pääsisi vielä tälle talvea kunnolla hiihtämään, ei kyllä kovin hyvältä näytä.. Keväisestä olosta tuli mieleen viime kevään huonekalujen tuunaus/kunnostusprojektit, joten aionkin kertoa hieman niistä seuraavaksi.

Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi talon vanha astiahyllykkö. Talossa on muutenkin paljon vanhoja talonpoikaiskalusteita, jotka  ovat kulkeneet talon rakentaneen perheen mukana edellisestä kodista Myllyhakaan. Osa kalusteista onkin talon rakentaneiden avomieheni isoisovanhempien ja heidän vanhempiensa itse tekemiä ja osa paikallisten puuseppien työtä. Vanhat kalusteet, esineet ja asiat ovat muutenkin mielestäni erittäin kiehtovia. Ne kertovat paljon vanhoista ajoista ja tavoista, sekä ovat käsintehtyjä ja näin aina ainutlaatuisia ja yksilöllisiä. Olen muutenkin kiinnostunut kaikesta vanhasta, varsinkin oman ja mieheni sukujen elämästä, ja sen vuoksi olen myös innostunut skannailemaan isovanhempieni vanhoja valokuvia talteen ja opetellut, kuka kukin on. Vanhoja valokuvia aioinkin hyödyntää sisustuksessa myöhemmin. On hienoa, että esi-isiemme (kyllä, olen haalinut myös omien sukujeni vanhoja esineitä) kalusteet, esineet ja tavarat saavat arvoisensa paikan Myllyhaassa, kunhan sinne asti remontissa päästään. Näistä asioista varmasti lisää myöhemmin.

Mutta nyt siihen astiahyllykköön. Avomieheni isoisä oli jo ennemmin putsannut hyllyköstä vanhat maalit pois, joten enää täytyi vain hieman hioa pintoja ja maalata hyllykkö muutamaan kertaan. Hyllykkö oli esillä Myllyhaassa jo kesälläkin ja pääsee esille myös remontin jälkeen. Todennäköisesti vielä samalle paikallekin.



Astiahyllyyn pääsi kesäksi vanha Arabian söpö pilkkukannu, pari Arabian vanhaa asettia ja vanha kahvipurkki. Kaikki ne olivat talon tavaroita. Itse nikkaroimani kalenteri mahtui myös hyllyyn.Viime kesän uusia löytöjä olivat puolestaan GreenGaten keittiöpyyhe ja ihanan pirteät PiP Studion astiat.

Toinen hieman isompi projekti oli pieni pöytä, jonka pelastin vanhasta riihestä isoisäni kotitilalta. Pöytä on tullut isosisäni tilalle ilmeisesti hänen mummansa mukana. Pöytä on toiminut sittemmin muun muassa äidilläni pöytänä leikkimökissä. Se oli suhteellisen huonossa kunnossa, mutta kuitenkin täysin ehjä. Urakka alkoi vanhan maalin poistamisella, sen jälkeen pöytää täytyi hieman hioa ja se täytyi puhdistaa huolellisesti.


Päätin  maalata pöydän valkoiseksi, mutta kannessa halusin säilyttää elämän jäljet, pienet ja miksei suuremmatkin kolhut, joten kansi sai päälleen sävytettyä lakkaa. Lopputulokseen olen hyvin tyytyväinen. Pöytä toimi kesän ajan sohvapöytänä.

Polkuhevonen on avomieheni isoisoisän tekemä. Vanha avain on puolestaan jäänyt jäljelle aikaa sitten puretusta lutista tai aitasta. Maton innostuin virkkaamaan keväällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡