☆

lauantai 8. helmikuuta 2014

Ensimmäinen blogipostaus

Olen lueskellut muiden blogeja jo jonkin aikaa ja nyt vihdoinkin rohkaistuin luomaan oman blogin.Tästä se siis alkaa, oman blogin kirjoittaminen. Näin aluksi on varmaan hyvä hieman kertoa, mistä blogissani on kyse. Aloitan siis aivan alusta.
Avomieheni ryhtyi maatalousyrittäjäksi noin vuosi sitten ja remontoitava talo tuli hänelle sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Talo on hirsirakenteinen maalaistalo maaseudulla Etelä-Pohjanmaalla. Talo on valmistunut vuonna 1951 ja sen on rakentanut avomieheni isoisän isä perheineen. Omistamme talon nyt yhdessä. Asuimme talossa kesän ajan ja suunnittelimme remonttia. Kun luokanopettajaopintoni taas syyskuussa jatkuivat, muutin itse opiskelupaikkakunnalle ja avomieheni muutti vuokralle. Remontti alkoi vanhan purkamisella. Oikeastaan kaikki pinnat on uusittava lattioista kattoon. Hirsikehikko vaan jää paikalleen. Urakka on siis melkoinen.
Kuva otettu keväällä 2013

2 kommenttia:

  1. Kyllä, kova on urakka, mutta lopussa kiitos seisoo! Itse asun myös vanhassa hirsitalossa, joista "nuorempi" osa on rakennettu 1800-luvulla ja vanha pääty 1700-luvun lopulla. Reilu kaksi vuotta tehtiin remonttia, pienet häät vietettiin puoliksi keskeneräisessä talossa ja nyt ollaan asuttu täällä jo vuodesta 1988. Remonttia on tehty senkin jälkeen. Onnittelut teille, että halusitte ryhtyä tähän työhön: vanhoissa taloissa on tyyliä ja niissä on myös tietty henki ja eletty elämä.
    Iloa ja onnea uurastukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentistasi ja tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡