☆

tiistai 15. joulukuuta 2015

Tämän vuoden joulukortit

Joulukorttien askartelun aloitin taas perinteisesti joulukuun ensimmäisellä viikolla ja tein niistä suurimman osan samalla, kun katsoin itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Nyt ainakin suurin osa korteista on jo päässyt perille, joten voin laittaa niistä kuvia myös tänne. 
Idean tämän vuoden kortteihin sain jo viime jouluna, kun yhdestä paketista paljastui Sizzixin poron muotoinen stanssi. Korttipohjiksi valikoitui tällä kertaa valkoisen sijasta Papermanian eko-korttipohjat. Kaupasta ei aluksi meinannut millään löytyä sopivaa valkoharmaata paperia, josta olisin porot tehnyt. Niinpä päädyin käyttämään osaksi muilta vuosilta jääneitä papereita. Viimein löysin myös nuoteilla kuvioitua paperia, jonka kelpuutin porojen askarteluun. 
Askartelua varten valtasin elokuvakämpän, koska työhuoneessa ei ollut televisiota, josta olisin voinut samalla katsoa linnanjuhlia.
Ensimmäiset porot tehtyäni huomasin, että oikeastaan voisin hyödyntää korteissa sekä porot että myös paperit, joista ne on leikattu. Niinpä kortteja syntyi oikeastaan kahta mallia. Kortteihin tein lumhiutaleen muotoisella stanssilla hiutaleita helmiäiskartongista ja pienempiä hiutaleita muotoleikkurilla. Hiutaleisiin lisäsin pienet timantit hieman kimallusta tuomaan ja isomman hiutaleen kiinnitin korttiin kohotarrapaloilla.
Tein myös uuden aluevaltauksen askartelun suhteen ja kokeilin hyödyntää leimoja korttien koristeluissa. Mistään en kuitenkaan harmikseni löytänyt valkoista mustetta, joten päädyin hopeaan. Toisiin kortteihin leimasin kuvioita poron kohtaan ennen kuin liimasin paperin päälle ja toisiin leimailin kuvioita kortin alanurkkaan. Hopeat leimat näkyvät korteista valon osuessa niihin.
Kortit eivät olleet siis mitenkään kovin vaikeita tehdä, mutta niiden askarteluun saa kyllä kulumaan yllättävän paljon aikaa tietysti riippuen, montako korttia tekee. Minä värkkäsin kortteja kaiken kaikkiaan noin kolmisenkymmentä.
Innokkaana pyysin miestä jo laittamaan kortteja kuoriin, kunnes tajusin, etten ollutkaan vielä niitä kuvannut. Onneksi jokaista erilaista korttia oli kuitenkin vielä yksi laittamatta kuoreen. Vaikka kortteja oli kahta eri mallia, paperia vaihtamalla sai tehtyä monia erilaisia.
Välillä aina uutisoidaan korttien lähettämisen vähentyneen, mutta vanhanaikaista tai ei, mielestäni varsinkin joulukortteja on mukava antaa ja saada. Kyllä se vaan nostattaa joulumieltä kummasti.
Loppuun vielä yksi kuva korteista, joita askartelin nopeasti malliksi ja inspiraatioksi askartelukerhoon, jota pidän koulun jälkeen kerran viikossa. Toki oppilaat keksivät hienoja korttimalleja myös itse, mutta muutaman mallin vilauttaminen auttaa joitakin oppilaita pääsemään alkuun.
Joulukorttirikasta viikkoa! ♡

12 kommenttia:

  1. Tulipas niistä kauniita, kaikista!
    Itsetehty kortti on paras ♡

    VastaaPoista
  2. Sinullapas on ollut kunnon korttitehdas siellä! Tosi kauniita kortteja! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kortteja! Sulla on ollutkin siellä melkoinen korttitehdas pystyssä :)

    Minä en jaksanut tänä vuonna tehdä kortteja itse vaan lähetin ostokortit. Ajatus kai se tärkein on vaikka vähän nyt harmittaakin ettei niitä tullut itse väsättyä.

    Mukavaa loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta on, että myös kaupasta saa paljon kauniita kortteja, joista osasta myös ainakin osa tuotosta menee hyvään tarkoitukseen. Pääasia on minunkin mielestäni se korttien lähettäminen, oli ne sitten itse tehtyjä tai ostettuja. :) Mukavaa viikonloppua myös sinne! :)

      Poista
  4. Mahtava korttipaja ja hurmaavat kortit!
    Lumoavan jouluista viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡