☆

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Daim-suklaamuffinssit ja ensimmäiset joulutortut

Viikonloppuisin olen ehtinyt leipoa jotakin jo vähän joulua silmällä pitäen. Daim-suklaamuffinssien reseptin bongasin viime vuonna suurin piirtein tähän aikaan Talo&Koti -lehden välissä olleesta Kinuskikissan jouluisesta leivontaliitteestä. Muffinssit kuulostivat sen verran hyviltä, että niitähän täytyi silloin heti kokeilla. Hyviksi ne osoittautuivatkin, joten niitä on tehty silloin tällöin pitkin vuotta. Välillä ilman kuorrutetta ja välillä kuorrutteen kera. Pari viikkoa sitten tein taas satsin, josta osa päätyi pakkaseen. Saa nähdä, kauanko ne siellä säilyvät. ;)
Kuorrutetta odotellessa.
Kuorrutteen teko ei koostumuksen osalta mennyt tällä kertaa ihan niin kuin Strömsössä, mutta hyvää oli silti. :)
Tämän vuoden ensimmäiset joulutortut tein viime viikonloppuna, kun osui luumumarmeladi kaupassa silmään ja alkoi tehdä jo kovasti mieli näitä jouluisia herkkuja. :) Torttuja teen vaihtelevasti sekä voi- että torttutaikinasta. Tällä kertaa oli voitaikinan vuoro. Olen jo monta vuotta tehnyt tortut mallilla, jonka ensimmäisen kerran opin yläasteen kotitaloustunnilla. Tällaiset tortut ovat mielestäni kauniita ja myös kivoja syödä, kun marmeladi levittyy tasaisesti koko tortulle. Toki voitelu on ehkä hieman hankalampaa. Maistuivat kyllä niin joululta. :)
Ennen paistamista ja voitelua..

.. ja uunituoreina.
Tuvan ruokapöydälle olen laittanut vanhaan Riihimäen 5 litran Apila-tölkkiin valosarjan tunnelmaa tuomaan ja yhden virkkaamani sydämen nauhaan tölkinkaulaan roikkumaan.
Herkullista loppuviikkoa toivotellen! 

8 kommenttia:

  1. Nam, mitä herkkuja! Kauniita!
    Meillä leipomisen hoitaa teinit :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo minäkin olen ennen hoitanut jouluherkkujen leipomisen porukoiden luona. :)

      Poista
  2. Kaunista ja herkullista ;)
    Opettelin juuri tuon sydämen tekemisen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Hyvä sattuma, sillä minä taas virkkailin juuri tähtiä. ;D

      Poista
  3. Ihania herkkuja. Nuita daim juttuja voisi kyllä kokeilla näyttää niiiiiiiin hyviltä :)

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniita joulutorttuja! Joko ne syöty? Onnellista joulunodotusta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo parissa päivässä katosivat kaikki parempiin suihin. :) Kiitos samoin teille!

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡