☆

maanantai 8. syyskuuta 2014

Nukkekodin remppa


Heippa taas pitkästä aikaa! :) Täällä ollaan jo hyvin syksyisellä mielellä ja opetusharjoittelukin on saatu polkaistua kunnolla käyntiin. Aika on mennyt jaksosuunnitelmia ja tuntisuunnitelmia tehdessä, mutta on tässä ehtinyt muutakin värkkäillä. Seuraamiani blogeja olen lukenut, mutta aikaa ei ole tuntunut löytyvän oman blogin päivittämiseen. Viime viikonlopun olin taas kotipaikkakunnalla ja samalla toin Myllyhakaan vähän syksyistä meininkiä. Kamera jäi kuitenkin epäonnekseni Jyväskylään. No saahan kännykälläkin otettua edes jonkilaisia kuvia.. Taidan kyllä kuitenkin ottaa uudet kuvat kameralla ja laittaa niitä tänne sitten hieman myöhemmin. :)

Nukkekotia remppailin ja tuunasin pitkin kesää, mutten saanut millään aikaiseksi siitä omaa postausta. Viimeiset silaukset nukkekotiin tein miehen serkkutyttöjen avustuksella elokuun alussa, kun he olivat meillä kylälemässä. Kiitos vaan tytöt! :) Nukkekoti on siis äitini vanha ja joku Lundbyn vanha malli se taitaa olla. Nukkekoti on ollut lapsuudenkodissani huoneessani vaatekaapin päällä  ja päätin kotiuttaa sen kesällä Myllyhakaan ja tehdä siitä hieman viihtyisämmän näköisen. Uusiksi meni seinät ja lattiat. Skräppipapereilla tapetoin seinät ja lattioihin ostin nukkekodin lattioiksi tarkoitettua paperia.
Lähtötilanne. Aluksi poistin vanhat kokolattiamatot ja muun irtotavaran.

Tytöt keksivät verhoilla vanhat puukalusteet uudestaan.
Pikkujakkaratkin saivat uuden maalipinnan.
Toinen tytöistä teki sohvapöydän..
.. Ja toinen lipaston television alle. Huomatkaa television malli ja kuva. Kaksoistornithan ne siinä. Hieman on siis vanhoja kalusteet.
"Tapetteja"
Muut kalusteet ovat tosian joko äitini tai minun vanhoja, paitsi keittiösetin päätin nukkekotiin ostaa uuden. Pitäähän nyt talossa kunnon keittiö olla. ;)
Sellasta tällä kertaa. Seuraavaksi ollaankin jo sitten syystunnelmissa. Yläkerran pintojakin täytyy alkaa pikkuhiljaa miettimään.

Nautitaan aurinkoisista päivistä, kun vielä voidaan! ♡

2 kommenttia:

  1. Tulipa suloinen! ♥ Tuo Lundby -malli on muuten aarre ikänsä ja harvinaisuutensa vuoksi! Aivan ihastuttava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ai, mukava tietää! Yritin tätä joskus googletellakin muttei tärpännyt. Mulle se on aarre alkuperänsä vuoksi. :)

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡