☆

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Yläkerran rempan aloittelua, viikonlopun kuulumisia ja pieniä hankintoja

Viikonloppu alkaa taas olla ohi ja paljon kivaa on tullut tehtyä. Perjantaina tuli kauppareissun yhteydessä käytyä paikallisessa sisustusliikkeessä tutkimassa alelaareja. Jotain mukavaa sieltä lähtikin mukaan. Nyt alkaa olla jo niin syksyinen olo, kun opintojen jatkumiseen on enää pari viikkoa. Kodin sisustustakin haluaisin jo vaihtaa vähän syksyisempiin sävyihin ja tunnelmiin. Sen huomaa ehkä myös näistä hankinnoista. Alennukset oli sen verran hyviä, että maltoin nämä ostaa.

Tällä hetkellä aika ajankohtainen runo tässä Joel Jyringin kortissa ;)
Lauantaina lähdettiin ystävän kanssa Vaasaan vähän kauppoja kiertelemään ja viettämään aikaa yhdessä. Kotiin päin ajellessa huomasimme tien vieressä kyltin 1700-luvun markkinat 8-10.8.2014. Kello oli siinä iltapäivän tienoilla, joten päätettiin uteliaisuuttamme mennä katsomaan, millaisista markkinoista on kyse. Nämä markkinat olivat siis Isossakyrössä ja ne järjestetään kuulemma joka vuosi. Koskaan aiemmin ei vain ole tullut sinne mentyä. Markkinat eivät tosiaan olleet ihan mitkä tahansa perus krääsämarkkinat. Myyjinä kojuissa oli käsityöläisiä läheltä ja kauempaakin. Myyjät, kuten myös järjestäjät olivat pukeutuneet tapahtuman nimen mukaisesti vanhoihin vaatteisiin. Markkinat olivat vanhan kivikirkon ja kotiseutumuseon luona, joten niissäkin täytyi tietysti vierailla. Tapahtuma oli kyllä kerrassaan mahtava! Täytyy mennä uudestaan ensi vuonna. Kaikissa kojuissa oli vaikka mitä kivaa ja hyviä näpertely/käsityö ideoita sai paljon. Yhdestä kojusta päätinkin sitten ostaa meille eteiseen kellon. Alkuillasta markkinoiden jälkeen esitettiin myös näytelmä Napuen taistelusta, jossa käytettiin sen ajan tykkejä, tosin tietysti ilman kuulia. Tykit jylisivät mahtavasti ja ruuti tuoksui. Mahtipontinen lopetus mukavalle päivälle. :)
Isokyrön vanha kirkko. Todella hieno ulkoa, mutta vielä mahtavampi sisältä. Viimeksi kävin täällä joskus ala-asteen luokkaretken yhteydessä.
Näyttelijöitä
Markkinoilta ostamassani kellossa kuvio on jotakin helmiäismaalia ja hohtaa kauniisti tietystä kulmasta katsottuna tai tietyssä valossa.
Edellisissä eteisestä otetuista kuvissa oli ompelukoneessa vielä kupu päällä ja avain hukassa. Nyt olemme saaneet kuvun pois ja kyllä kelpaa konetta nyt ihastella. Kone on avomiehen isoisän äidin vanha.
Tämä päivä onkin sitten mennyt rennosti kotona. Yläkerran remontti meillä on jäänyt miehen maataloustöiden vuoksi pohjamaali vaiheeseen. Nyt pikkuhiljaa syksyn tullen ja puintien jälkeen aletaan laittamaan yläkertaakin kuntoon. Tänään jo vähän aloitettiin taas, kun mies kittasi muutamia seiniä ja minä maalasin aulaa. Yläkerrassa työhuone ja vessa ovatkin oikeastaan jo viimeistelyä vaille valmiita. Niistäkään en ole tainnut ennemmin vielä laittaa kuvia. Tässä niistäkin pari kuvaa.


Aula

Työhuone

"Amerikan kello", jossa koneistossa vuosiluku 1904. Peräisin Myllyhaasta.
 Yläkerran vessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡