☆

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Olipa kerran..

Olipa mukava ja vähän erilainen viikonloppu! Päätettiin lähteä pienelle kesäreissulle Jyväskylään ja asuntomessuille. Messukohteet eivät olleet varsinaisesti meidän tyylisiä vaan ne olivat arkkitehtuuriltaan ja sisustukseltaankin hyvin moderneja. Toisaalta oli tosi kiva tutustua myös aivan omasta tyylistä poikkeaviin koteihin. Edellisenä iltana luettiin kohteista tietoja Meidän talo -lehdestä ja valittiin meitä kiinnostavat kohteet etukäteen. Näin oli helppo liikkua alueella. Reippaasti yli puolet taloista käytiin kyllä katsastamassa.

Yllättävän paljon kohteista löytyi myös meidän silmää miellyttäviä sisustuksia, yksityiskohtia ja ennen kaikkea ideoita. Monissa kohteissa oli kierrätetty vanhoja asioita ja tehty niistä jotain aivan uutta ja käytetty näitä "uusia" tuotteita aivan uusissa käyttötarkoituksissa. Upcyclingiä parhaimmillaan siis. :) Varsinaisesti lähdimme asuntomessuille tutustumaan puutarhoihin, mutta niiden osalta petyimme hieman tarjontaan. Sen sijaan monia DIY ideoita saatiin senkin edestä. Vielä kun aika riittäisi niiden toteuttamiseen. :D Asuntomessuilta teen ainakin yhden, luultavasti kaksikin, postausta. Tuli niitä kuvia napsittua sen verran paljon. ;) Mukava on jakaa niitä myös teidän kanssa.

Mutta nyt tähän otsikkoon. Once upon a time eli olipa kerran. Minulle on jostain syystä ollut tärkeää ja minua on kovasti kiinnostanut oman sukuni historia ja ihmiset. Olen kiinnostunut myös mieheni suvun ihmisistä. Varsinkin siis jo edesmenneet sukupolvet ovat kiinnostaneet kovasti. Olen skannannut toisen mummani albumeista vanhoja kuvia, toiseen haaraan en ole ehtinyt vielä perehtyä. Skannasin myös joitakin mieheni suvun kuvia. Kauan mietin, että minne saisin paljon näitä kuvia näkyviin, kun kehyksiin ei yleensä mahdu kovin montaa kuvaa. 

Kirjaimellisesti eräänä yönä sitten sain huikeen idiksen ja herätin myös mieheni kuuntelemaan sitä. Aamulla hän sitten kysyi, että mistä ihmeen ikkunasta olin hänelle yöllä selittänyt. :D Myllyhaan vanhat ikkunat on nimittäin säilötty ulkorakennuksiin. Ideana oli siis hakea talon vanha alkuperäinen ikkuna ja laittaa vanhoja kuvia siihen lasin taakse kiinni. Seuraavaksi päänvaivaa tuotti kuvien kiinnitys lasin taa ja päädyin käyttämään pieniä läpinäkyviä teipinpaloja, jotka eivät onneksi näy lasin oikealle puolelle. Mielestäni tämä oli varsin hyvä idea ja voin jopa sanoa, että täysin oma ideani, sillä  en ainakaan ole nähnyt kenenkään tehneen näin. :) Nyt lasin takana on meidän molempien sukujen jo edesmenneitä jäseniä katselemassa lasin takaa. Kehykselle oli myös varattuna hyvä paikka tuvasta ja se sopi siihen tosi hyvin.
Projekti käynnistyi siis vanhojen kuvien skannaamisella ja rajaamisella. Sen jälkeen tulostin kuvat valokuvapaperille ja leikkasin valkoiset reunat pois. Kuvia en sen kummemmin ehtinyt sommitella, sillä tein tämän myöhään illalla, joten laitoin vain kuvia yksitellen kiinni ikkunaan summittaisessa järjestyksessä. Tein kuitenkin niin, että toisella reunaa on minun suku ja toisella miehen suku. Aika hyvin kävi, sillä kaikki kuvat mahtuivat ja väleistä tuli yllättävän tasaiset.
 Mukavaa alkavaa viikkoa toivotellen! ♡

10 kommenttia:

  1. Ihana idea ja kaunis lopputulos,kannatti sitä yötä myöten miehelle selittää:)

    VastaaPoista
  2. Hieno kehys, sopii kauniisti tuohon paikkaan. Kuvat kun ovat mustavalkoisia, niin kokonaisuus ei ole liian sekava.
    Kerrohan mitä diy-idiksiä messuilla oli :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo toivottavasti ehdin viikonloppuna käydä ottamiani kuvia läpi ja laittaa niitä tänne. :)

      Poista
  3. Kiva kuulla messutarjonnasta. Täällä on mietitty, mennäkö vai ei. Olen ollut joka vuosi, mutta tänä vuonna vähän mietityttää. Jos vaikka uteliaisuus voittaisi. Aina sieltä jotain kivaa jää reppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni oli käymisen arvoiset messut, mutta tosin en itse ole käynyt ennemmin asuntomessuilla. :) Totta, aina jotain kiinnostavaa ja mukavaa jää haaviin. :)

      Poista
  4. Täälähän näyttää niin valmiilta ja kodikkaalta! :) Vanhat valokuvat on kiehtovia, niitä jaksaisi tutkia, vaikka kuinka kauan.

    VastaaPoista
  5. Hyvin kerrottu messukokemuksista.
    Hyvä idea sinulta ja hienosti toteutettu ja erittäin siistiä ja huolella ovat kuvat siihen aseteltu, hyvä Sinä!<3

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡