☆

torstai 15. toukokuuta 2014

Keskeneräinen alakerran vessa ja muita pikaisia kuulumisia

Huh, kiirettä on taas pitänyt ja viime postauksesta on vierähtänyt jo monta päivää. Nyt on loppukiri kandidaatin tutkielman työn kanssa ja töissäkin oon kulkenut joka päivä, joten aika on ollut vähän kortilla. Remontti kuitenkin on edennyt taas aika paljon. Nyt on siirrytty talon ulkopuolellekin. Vanhat ulkoverhouksen päällä olleet rimat on revitty pois. Vanhan verhouksen päälle on laitettu tuulensuojalevyt ja lautakoolaus jo kahdelle seinälle. Yhdelle seinälle on koolauksen päälle laitettu jo uudet ja pohjamaalatut ulkoverhouspaneelitkin.

Sisällä puolestaan on alettu laatoittaa pesuhuonetta. Ensi viikolla pääsee toivottavasti jo sisälle suihkuun. Nyt on pesty pihasaunassa, jonne tulee kyllä puutarhaletkulla puhdas vesi, johon sitte sekoitetaan kiukaan yhteydessä olevasta padasta kuumaa vettä. Hyvinhän tämäkin toimii, mutta ei voi käydä mitenkään erityisen nopeasti vaan suihkussa, samalla on lämmitettävä saunakin ja pestävä mökkityylillä. Alakerran vessaan ollaan saatu allas ja valot. Hetken piti kulkea vessassa kännykän taskulampun valon avustamana. :) Vessasta puuttuu kuitenkin toinen laatikosto kokonaan, kattolistat sekä toisesta laatikosta itse laatikot. Kuistin seinät on myös paneloitu. Tässä kuvia pääasiassa alavessasta, muutama kuva kuistista ja pikkukamarista. Pesuhuoneesta kuvia myöhemmin, sillä illalla niistä ei saanut kovin selviä.
Pikkukamari on nyt täynnä remonttitarvikkeita, ehkäpä se juuri siksi onkin tällä hetkellä Kanelin paratiisi. Kuvista voi sen nytkin bongata tuolta tavaroiden seasta. ;)
Kuistillakin vallitsee tällä hetkellä vielä kaaos, eikä lattiaakan ole.
Uusi ulko-ovi  ja pesuhuoneen ovi pitäisi saapua ensi viikolla. Kuvassa oikealla on siis meidän pesuhuoneen oviaukko. Ovet jouduttiin teettää erikseen, sillä oviaukot ovat vain 2 metriä korkeat, koska kuisti on niin matala.
Kuistilta on  suora näkymä eteisen kautta tupaan.
 Sitten siihen alavessaan. Tässä ensin yksi kuva viime kesältä. Vessa oli siis hyvin pieni ja kompakti. Vessa ja itse asiassa pönttökin ovat nytkin siis samassa paikassa, mutta vessaa laajennettiin eteiseen päin. Se sijaitsee portaiden alla ja on sen vuoksi hieman hassunmallinen, varsinkin nyt, kun sitä suurennettiin. Kulmia on vähän siellä täällä. Valmis ei vessakaan siis ole, kuten aiemmin jo kerroinkin. Nyt pitäisi löytää sinne joku kiva naulakko ja iso peili lavuaarin yläpuolelle.
Kuvassa vasemmalla näkyvän  aukon eteen on tulossa siis toinen laatikosto.
Hirsiseinää jätettiin näkyviin myös vessassa.
Vessa eri valaistuksessa.
Kulmia riittää.. :)
Vessassa meillä on Granan retro hana ja käsisuihku.
Leppoisia päiviä! ♡

8 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä vessassa! Upeat nuo vaaleat hirsiseinät <3 Kaunis myös tuo vessapaperirullateline, mistä se on hankittu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo nuo valkoiset hirsiseinät sopivat kyllä yllättävän hyvin tuonne vessaankin. <3 Vessapaperiteline on hankittu Sisustus Nostalgiasta Jyväskylästä. Katso netistä, jos niitä olisi verkkokaupassa. :)

      Poista
  2. Voi tavaton miten kaunis koti teillä onkaan kuoriutumassa! Ihania hirsiseiniä, kauniita tapetteja, huoh!

    VastaaPoista
  3. Hei, En ole ehtinyt tutkimaan hanavalikoimaa (eipä kyllä ole vielä niin ajankohtastakaan), mutta tuo teidän vessan retrohana näyttää kyllä kivalta! Mukavaa, että löytyy tuollaisia retrohana malleja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanan valinta oli kyllä helppoa, kun sattui tuo silmiin. Onneksi on tosiaan edes joitain retromalleja saatavilla. :) Meidän mielestä se on ollut hyvä sekä ulkonäöllisesti että myös käytössä. :)

      Poista
  4. Moi! Löysin tämän blogin vasta vähän aikaa sitten ja heti piti ahmia kaikki postaukset. Aivan ihana blogi ja vielä ihanempi talo!! Tuommoinen olisi niin oma unelmakin, ehkä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa... :) Sinulla on kyllä upea sisustussilmä ja muutenkin talossanne näyttää vallitsevan tietynlainen harmonia, en malta odottaa kun talo on valmis!! :D
    En tiedä onko tämä kysymys hieman henkilökohtainen, mutta koska olen itsekin opiskelija ja haaveilen samanlaisesta vanhan talon korjauksesta, miten ihmeessä teillä on riittänyt mammona, kun sinullakin on vielä opiskeluita jäljellä? :o
    Tätä blogia jään kyllä seuraamaan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitos paljon kommentistasi ja tervetuloa seurailemaan blogia! :) Talo tuli tosiaan avomiehelleni sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Saimme talon siis suhteellisen edullisesti. :) Joo eihän mikään ilmaista ole, mutta onneksi meillä oli jotakin kiinnitettävää. Avomieheni on siis maanviljelijä ja minullakin oli joitakin säästöjä.

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡