☆

torstai 4. toukokuuta 2017

Virkattuja vauvan tossuja

Meidän rakas tyttäremme syntyi 20.4.17 ja täällä on mennyt nämä kaksi viikkoa häntä ihmetellessä sekä uudenlaiseen arkeen totutellessa. Nyt, kun hän on syntynyt, voin vihdoinkin tehdä postauksia käsitöistä, joita olen häntä varten odotusaikana tehnyt.
Aloitetaan vauvan tossuilla, jotka olivatkin ensimmäinen käsityöni hänelle. Nämä tein jo joulun aikoihin. Tossujen ohjeen löysin englanniksi Pinterestin syövereistä. Lankana käytin Novitan puuvilla-bambua ja koukun numero oli 4. Kuvissa näyttävät hieman hailakamman värisiltä kuin mitä oikeasti ovat.
Toisten tossujen ohjeen löysin myös englanniksi Pinterestistä. Tein tyttärelle kahdet tossut ja sukulaistytön nukelle yhdet. Lankana oli tälllä kertaa Novitan babywool. Napit minulla oli omasta takaa, mutta strassit tilasin, alunperin oikeastaan tuttinauhoja varten, Nappikauppa Punahilkasta. Ompelin napit ja strassit lopuksi käsin kiinni tossuihin.
Eiköhän postaustahti toivottavasti taas hieman nopeudu, kun ollaan päästy kunnolla arkeen kiinni. :)
Mukavaa Iltaa! 

13 kommenttia:

  1. Oi, sylintäydeltä onnea pikku-prinsessan johdosta!!
    Ihastuttavia tossuja oletkin tehnyt! Niin somia!
    Lempeitä päiviä teille!

    VastaaPoista
  2. Oikein paljon onnea! Niin suloinen pieni tyttö ja söpöjä tossuja! <3

    VastaaPoista
  3. Sydänlämpöiset onnittelut pikkuisesta tytöstä teille, ihana uutinen! 💗

    Ja niin suloisia tossut olet pikkuiselle virkannut. 😍 Ihan hirmu herttaisia! 💗

    Vauvantuoksuisia, suloisia hetkiä teille pienen kanssa. 😘

    VastaaPoista
  4. Sydänlämpöiset onnittelut pikkuisesta tytöstä teille, ihana uutinen! 💗

    Ja niin suloisia tossut olet pikkuiselle virkannut. 😍 Ihan hirmu herttaisia! 💗

    Vauvantuoksuisia, suloisia hetkiä teille pienen kanssa. 😘

    VastaaPoista
  5. Paljon paljon onnea ja ihanaa vauvantuoksuista arkea! Teidän perheessänne ja kodissanne on pienen prinsessan varmasti onnellista kasvaa ja elää <3 Nuo tekemäsi vauvantossut ovat kyllä uskomattoman suloisia ja niin olivat ne aiemman postauksen nallesukatkin. Onneksi minulla on käsistään taitava äiti ja hänen ansiostaan meidän 8kk pikkumiehellämme on nyt samanlaiset villasukat. Kiitos siis inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Anne! <3 Ja kiva kuulla, että nallesukista oli iloa. :)

      Poista
  6. Sydämelliset onnittelut tyttären syntymän johdosta! Iloa ja valoa vauvantuoksuisiin päiviin! <3
    ps. Kuopukseni syntyi 21.4.93. Hän vietti synttäreitään Tsekissä, koska on siellä nyt opiskelemassa.

    VastaaPoista
  7. Voi en kestä, kuinka ihania tossuja vielä ihanammalle pienelle emännälle! Vauvantuoksuista päivää teille! <3

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡