☆

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

DIY sohvapöytä ja vanhan penkin tuunaus

Viime postauksessa näkyikin jo tämän postauksen huonekalut, mutta halusin nyt kuitenkin tehdä niistä vielä lyhyesti oman postauksen. Nämä projektit olivat yhdessä suunniteltuja, mutta loppuen lopuksi molempien toteutuksesta vastasi mies.
Viralliselta nimeltään tämä meidän käyttämä trukkilava on EUR-lava, kooltaan siis 80cm x 120cm. Toinen trukkilavavaihtoehto olisi ollut FIN-lava, joka olisi ollut kooltaan hieman suurempi eli 100cm x 120cm. 

Tämä projekti valmistui lopulta niin nopeasti, etten ehtinyt siitä edes vaihekuvia ottamaan. Lava kuivui ensin pannuhuoneessa, jonka jälkeen sitä hiottiin päällisin puolin. Sen jälkeen vaan pari kerrosta maalia päälle.
Samalla, kun tilasimme keittiöön välitilan lasit, tilasimme myös valmiiksi jo oikean kokoisen kannen tulevaan sohvapöytään. Pöytä on lasikannen kanssa siistimmän näköinen ja toisaalta myös helpompi käyttää, kun kannessa ei ole aukkoja. Lasia ei kiinnitetty pöytään mitenkään, vaan se pysyy paikoillaan varsin hyvin oman painonsa ansiosta. Lopuksi vielä ruuvattiin pyörät pöydän alle jaloiksi. Sopivat pyörät löysimme Motonetistä.
Toinen tuunaus samaan huoneeseen oli vanhan penkin maalaaminen uudelleen ja sen käyttäminen ns. tv-tasona. Tämäkin vanha penkki on muiden tavoin kiertänyt ennen  tuvan seiniä, kuten ollut perinteisesti tapana. Muut penkit odottavat kuitenkin yhä kiltisti puarissa, jos niillekin joskus löytyisi järkevä käyttökohde.
Talvella, kun innostuu jotakin tuunaamaan, on ihan hyvä, että laajennetussa kämpässä on tilaa tähän tarkoitukseen, esimerkiksi vanhojen maalikerrosten poistamiseen, joita oli taas kertynyt penkkiin muutama sekä uusien kerrosten maalaamiseen.
Jälleen pari kerrosta uutta maalia päälle ja lopuksi vielä penkin etupuolen "kehyksiin" eri sävyä yksityiskohtia korostamaan.
Nyt penkki kätkee sisäänsä elokuvia. Elokuvakämpästä tarkemmin juttua edellisessä postauksessa eli täällä. On se hyvä, että kaikki tuunailut ja projektit eivät jää minun vastuulleni, vaan mieskin niitä välillä hoitaa. Aika kun ei kyllä millään meinaa aina riittää kaikkeen, mitä malttamattomana haluaisi tehdä. :)
Minulla loppuukin tänään ensimmäinen hiihtoloma näin opettajana ja huomenna pitäisi palata takaisin kouluun. Hiihtoloma meni mukavasti ystävillä ja sukulaisilla kyläillen ja loppuviikon sain olla kotona ja käydä tietysti hiihtämässä. Ystävän kanssa innostuttiin myös leipomaan ja kokeilemaan molemmille uusia reseptejä ja toista piti itse asiassa testata uudestaan jo eilen, mutta niistä sitten tarinaa ensi kerralla. ;)

Ihanaa alkavaa viikkoa! ♡

2 kommenttia:

  1. Tulipas niistä kauniit! Kyllä maali tekee ihmeitä!
    Pöytä on suosikkini ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pöydästä tuli kyllä kiva ja käyttötarkoitukseen sopiva. :)

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡