☆

maanantai 4. toukokuuta 2015

Kevätarvonta!

Täällä ollaan taas! :) On ollut niin kiireistä opiskelujen ja töiden kanssa sekä muutenkin kotona, että blogissa on ollut aika hiljaista. Opiskelukiireet ovat nyt kuitenkin helpottaneet ja gradukin on palautettu, jee! :D Vappua vietettiin opiskelukaverien kanssa Jyväskylässä. Kiireestä ja menoista huolimatta olen ehtinyt kuitenkin teidän muiden postauksia vähän lukemaan, mutten juuri kommentoimaan. Jälleen on ollut kuitenkin kiva huomata, että hiljaiselosta huolimatta blogissa on päivittäin käynyt monia vierailijoita. Se kyllä rohkaisee jatkamaan ja laittaa vauhtia postausten kirjoittamiseen, kiitos siitä teille jokaiselle! :) Eiköhän postausvauhti taas hieman kiihdy, kun kiireet ja menotkin ovat helpottaneet.


Nyt vuorossa kuitenkin postaus, jota olenkin jo pitkin kevättä lupaillut, nimittäin tämän blogin historian toinen arvonta. Jos arvonnassa oleva setti ei sovi sinulle itsellesi, niin se on myös aika kiva lahjaidea. ;)
 
Arvottavaksi päätyi jälleen jotakin itsetehtyä ja omilla ohjeilla virkattua. Mielestäni on kiva antaa jotakin, minkä tekemiseen on itse nähnyt vaivaa ja kuluttanut aikaa. :) 
Ohjeet sekä virkattuihin Ballerina-kekseihin että muffinsseihin löydät blogistani.
Virkkausten lisäksi laitan arvontapakettiin vielä söpöt pöllöservetit.
Yllä olevassa kuvassa näkyvää settiä voit lähteä tavoittelemaan itsellesi, kunhan noudatat seuraavia sääntöjä:
  • Yhden arvan saat kommentoimalla tätä postausta ja olemalla/liittymällä lukijaksi
  • Kaksi arpaa saat olemalla/liittymällä lukijaksi ja jakamalla arvonnan blogissasi. Jakamiseen voit käyttää vaikka postauksen ensimmäistä tai viimeistä kuvaa.
 Muistathan kertoa, monellako arvalla olet mukana! Arvonta alkaa nyt ja päättyy 23.5.15 (edit 24.5.15). 

Nyt katsomaan Suomen peliä, arpaonnea jokaiselle! :) 

34 kommenttia:

  1. Yhdellä arvalla mukana. Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  2. Yhdellä arvalla mukana :) toivottavasti arpaonni suosii.. Vasta löysin blogisi ja ihastuin välittömästi. Ihanaa kevättä! -MinnaK-

    VastaaPoista
  3. kahdella arvalla mukana
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  4. Voi miten söpöjä, yhdellä arvalla osallistun :)

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla mukana. susannmaa @ gmail . com

    VastaaPoista
  6. Oi, miten ihana palkinto ♥ Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  7. Oi, niin kauniit :)
    Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  8. yhdellä mukana :) itse tehty on aina arvokkaanpaa kuin ostettu

    VastaaPoista
  9. Ihana palkinto. Arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  10. Syötävän suloiset! :) Sopisi neidin leikkikeittiöön sitten aikanaan. Arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  11. Ihanat virkkaukset.Yhdellä mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukaan, josko tästä tulisi oiva lisä V:n suosikkileluihin, eli keittiösettiin. :)

    VastaaPoista
  13. Yhdellä arvalla mukaan. Pikkuneiti olisi noista varmasti ihastuksissaan, äiti kun ei ole saanut virkattua kuin vihanneksia leikkikeittiöön. :D
    Ihana koti teillä.

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla mukana. Aivan ihania :-) -HeliNS

    VastaaPoista
  15. ihana blogi ja ihana palkinto! arvalla mukana!
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Yhdellä arvalla mukaan aivan ihanaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla mukaan aivan ihanaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Ihanat nuo Ballerina-keksit! Yhdellä mukana :)

    VastaaPoista
  19. Niin herttaiset arpavoitot! Kahdella arvalla mukana tässä ihanassa arvonnassa :)

    VastaaPoista
  20. Ihanat palkinnot! Yhdellä arvalla mukaan :)

    VastaaPoista
  21. Ihan syötävän näköisiä herkkuja. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Nuo muffinit on niin namut! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  23. Ihana blogi, vasta löysin tieni tänne. "Naapurikylän" kasvatteja, eli omat juuret myös Etelä-Pohojammaalla. Yhdellä arvalla osallistun mukaan.
    - Satu

    VastaaPoista
  24. Yhdellä lähden mukaan ihmettelemään josko minulla olisi joskus satumainen onni! Antaisin tuon paketin siskon tytölleni, omia kun ei ole, hän olisi niistä varmasti enemmän kuin mielissään!

    VastaaPoista
  25. Oi, miten suloisia. Mukana yhdellä arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  26. Mukana yhdellä arvalla! Jokohan minulla nyt tärppäisi?

    Onnellista viikonloppua!

    VastaaPoista
  27. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Ihana palkinto.
    hiisukas(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ihania, kahdella arvalla osallistun :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihania, kahdella arvalla osallistun :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Söpösiä juttuja! <3

    Yhdellä arvalla mukana.
    leevilotta@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Hillittömän söpöjä leivonnaisia! Taitaisin antaa ne kummilapselle, joskin yhden keksin pitäisin itse ;) Yksi arpa, kiitos.

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡