☆

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

DIY syntymäpäivälahja ja kortti pienelle tytölle

Jokin aika sitten miehen kummityttö vietti syntymäpäiviään ja täytti 5 vuotta. Lahjaa ei tarvinnut kovin kauan pohtia, sillä tyttö on juuri sen ikäinen, että tykkää leikkiä muun muassa erilaisia "kotileikkejä". Meilläkin kyläillessään on virkatut herkut olleet tytöllä kovassa leikkikäytössä. Niinpä päätin virkata hänelle muutamia omia herkkuja. Myös kortin askartelin itse.
Herkut laitoin suloiseen pitsikoriin, joka olikin hyvin sopivan kokoinen. Korin ostin läheisestä tavaratalosta. Muffinssit ja keksit olen virkannut omilla ohjeillani, jotka löytyvät blogista, myös linkki donitsien ohjeeseen löytyy blogista.
Kortin askarteluun materiaalit löytyivät omasta takaa. Meillä on työ/ ompelu/
askarteluhuoneen sisustus vielä vähän kesken, mutta kaikki askartelutarvikkeet olen jo sinne kantanut. Helpottaa kyllä askartelua huomattavasti, kun kaikki tarvikkeet ovat samassa huoneessa, helposti saatavilla ja edes jonkinlaisessa järjestyksessä. :) Työhuoneesta on luvassa kuvia myöhemmin. Tässä muutama kuva kortista, jossa täytyy tietysti olla paljon tyttömäisiä juttuja. ;) 
Ja jos sinulla on joku, jolle haluaisit antaa virkattuja herkkuja, mutta omat taidot tai aika eivät riitä virkkaamiseen, nii otappa yhteyttä sähköpostilla. Voin tehdä virkkaustöitä, kuten esimerkiksi herkkuja tai vaikka helistimiä, tilaustyönä. :) 


Viikon puolivälissä ollaan, ei enää pitkä aika viikonloppuun. 
Kivaa viikonjatkoa! ♡

24 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja ja söpö kortti :)

    VastaaPoista
  2. Aivan super ihanan tyttömäinen lahja ja kaunis <3 Pidän noita käsitöitä suuressa arvossa, itse en tykkää/osaa neuloa enkä virkata, mutta aina ihailen muiden tekeleitä ja äitini kutomat matot ja villasukat on niin just parhautta!! Täytyy pitää mielessä tuo sinun ehdotus, just mietin miten terassilla ois söpö tuommoinen herkkukori ja parasta että ne on vähä kalorisia :D Mukavaa torstaita sinulle!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo otahan vaan yhteyttä, jos haluat kestoherkkuja! ;D

      Poista
  3. Aivan ihastuttavan lahjan on tyttö saanut:) ja mikä ihana kortti! Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Varmasti saajan mieleen, niin ihania ovat. Kaikki ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taisivat olla, kun heti päästiin kahvipöydässä niitä maistelemaan. ;D

      Poista
  5. Olet kyllä todella taitava!
    Itse ihailen aina toisten töitä, itselläni on kyllä lankoja ja välineitä... mutta ei sinnikkyyttä asiaan.

    No, ehkä jossain vaiheessa. :)

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Rohkeasti vain kokeilemaan, esimerkiksi nuo keksit on aika nopeita tehdä. :) Kivaa loppuviikkoa sinullekin! :)

      Poista
  6. Voi mitä ihanuuksia! Ovat varmasti saajan mieleen. Näillä saa upeat kakkukekkerit leikkeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuntuivat kelpaavan, kun kekkeritkin piti heti järjestää. :)

      Poista
  7. Ihana lahja ja kortti on kaunis.

    VastaaPoista
  8. Ihania taidonnäytteitä sulta jälleen! :) Ja voi vitsit noita sun kortteja<3

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka suloisia ja taitavasti tehty!! <3 Kivaa viikonloppua sinulle Marianne! <3

    VastaaPoista
  10. Ihana lahja! Ja juuri sopivan sävyisia♡ Ainakin omastamielestä. :D

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡