☆

lauantai 17. tammikuuta 2015

Virkatut täytekeksit/dominot

Kaupassa osui silmiin jokin aika sitten tummanruskeaa Novitan Miami-lankaa. Sitä tuli sitten ostettua pari kerää vähän niin kuin varmuuden vuoksi. Kotona muistinkin, että virkatuista Ballerina kekseistä tekemääni postaukseen oli eräs lukija kirjoittanut, että samalla periaatteella voisi tehdä myös Dominoita. Niinpä päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Dominot tein tosiaan samalla, omalla ohjeellani kuin Ballerina keksien pohjakerroksen. 
Ohje on yksinkertainen, helppo ja keksejä on nopea tehdä. Eikä keksien ole suinkaan pakko olla Dominoja, vaan värejä vaihtamalla voi tehdä myös muita täytekeksejä. :) Tässäpä vielä ohje kekseihin kuvien kera.

1 krs: Tee aluksi magic circle eli taikaympyrä ja virkkaa siihen 3 ketjusilmukkaa sekä 9 pylvästä, yhteensä siis 10 pylvästä. Sulje kerros virkkaamalla piilosilmukka kolmanteen ketjusilmukkaan ja kiristä lopuksi taikaympyrä.
2 krs: Virkkaa 2 ketjusilmukkaa ja sitten 2 puolipylvästä jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen. Sulje kerros jälleen virkkaamalla piilosilmukka toiseen ketjusilmukkaan.
3 krs: Virkkaa 1 ketjusilmukka. Virkkaa vuorotellen 1 ja 2 kiinteää silmukkaa edellisen kerroksen puolipylväisiin. Sulje kerros piilosilmukalla ja päättele lanka.
Tee kaksi ruskeaa ja yksi valkoinen ympyrä. Ompele kerrokset yhteen esim. tummanruskealla ompelulangalla.
Keksejä tulikin virkattua aika monta.

Virkattujen herkkujen kasa jatkaa kasvamistaan. :)
Jos virkattujen Ballerina keksien virkkaus kiinnostaa, niin ohjeen löydät täältä.
Mukavaa lauantai-iltaa! ♡

19 kommenttia:

  1. Onpa ihania ♥ Noita oliskin kiva tehdä kummitytölle leikkeihin ;) En vaa ole vähään aikaan nähny tuota lankaa kaupoissa minkään värisenä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo itsekin olen tehnyt niitä jo etukäteen sukulaisten lapsille lahjaksi, vaikka synttäreihin onkin vielä aikaa. :) Luulen ja toivon, että lankaa tulee kauppoihin taas keväämmällä. Meilläkin päin ne ovat talven tullen kadonneet kaupoista, muutamia keriä on ollut siellä täällä. Toivotaan, että langat ilmestyvät kauppoihin pian. :)

      Poista
  2. Ihania! Nämä olisi hauska antaa ystävänpäivänä lahjaksi ikilaihiksella olevalle siskolleni. Saisimme makeat naurut:)

    VastaaPoista
  3. Nämä virkatut leivonnaiset on todella ihania ja niin suloisia ♥ Itse en ole niitä tehnyt, mutta olen ostanut netin kautta käsityöihmisiltä leikkimökkiin pikkuneidin leikkeihin. Jonkun toisen blogin kautta päädyin tänne sinun kivaan ja todella idearikkaaseen blogiisi. Tykkään kovasti ja jäinkin heti lukijaksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, että löysit tänne, tervetuloa! :) Itsekin olen miettinyt, että voisihan näitä pienimuotoisesti tehdä ja myydä myös tilauksesta. :)

      Poista
  4. Naminam! Näyttää ihan syötäviltä!

    VastaaPoista
  5. Onpas herkullisen näköisiä herkkuja, kyllä noilla kelpaa leikkiä! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeesta. Ovat ihania. Saa pikkutyttäreni dominoja leikkeihinsä tänä vuonna pukinkontista♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Kiva, että siitä oli sinulle hyötyä. :)

      Poista
  7. Ihanan herkullisia keksejä..kiitos ohjeesta! Kokeilenpa ensi viikonloppuna, syntyykö täällä amatöörin käsissä lainkaan samanlaisia. :)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡