☆

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Tuvan sisustusta part 2 ja juhannuskuulumisia

Aikaa viime postauksesta on taas kulunut aivan liian kauan, mutta täällä ollaan taas! :) Koko ajan on tapahtunut niin pihalla kuin sisälläkin, mutta koneelle en ole ehtinyt. Ulkona on tehty parveketta ja terassia, jotka saatiinkin lähes valmiiksi juhannukseksi. Niistä oma postaus myöhemmin. Sisällä on maalailtu, siivoiltu, laitettu pieniä ykstityiskohtia kuntoon ja sisustettu. Juhannuskin oli ja meni jotenkin valtavan nopeasti, mutta hyvässä seurassa. Juhannuksen vietto aloitettiin oikeastaan jo torstaina kun grillattiin ystävien kanssa ensimmäisen kerran uudella terassilla. Perjantai meni töitä tehden Myllyhaassa meidän molempien osalta. Lauantaina oltiin ihanissa ristiäisissä ja illalla grillattiin ja saunottiin avomiehen perheen ja sukulaisten kanssa täällä Myllyhaassa. Pienet sadekuurot ja suhteellisen kylmä sää eivät häirinneet grillausta tai saunomista millään tavalla. Tosin mukavampihan olisi ollut syödä pihalla kuin sisällä. Tänään on otettu vähän rennommin ja grillattu puolestaan minun perheeni kanssa. Mies aloitti myös etuoven portaikon pohjan tekemisen tänään.

Mutta nyt taas tupaan. Nyt on saatu matto paikoilleen ja tauluja seinille. Kaappikellon kunnostus odottaa kuitenkin edelleen vuoroaan. Sen pidemmittä puheitta, tässä näitä lupailemiani lähikuvia tuvan sisustuksesta. Aluksi pari yleiskuvaa. Hieman on muutamat huonekalut viime kuvista vaihtaneet paikkaa.
Pöydän sisällä on vaihtuva näyttely aarteita. Vanhat paappa tunturin rekisterikilvet ovat peräisin jo kauan sitten edesmenneeltä vanhalta pariskunnalta, jotka asuivat isovanhempieni naapurissa. Ennen mopon kilvet täytyi vaihtaa joka vuosi ja sen takia niitä oli kerääntynyt.
Vanhat avaimet olen saanut mummaltani ja hevonsenkenkä on löytynyt mieheni kotoa.
Todella vanhat kangaspuiden osat olen saanut toiselta mummaltani. Ne ovat tosiaan jo reippaasti yli 250 vuotta vanhat!
Green Gaten koriliinoja voi käyttää pöytäliinoinakin.
Ei Mailegin pupu, vaan vähintäänkin yhtä söpö Puttipajan pupu katselee meininkiä television vierestä.
Vanha polkuhevonen on tehty aikoinaan mieheni paapalle.
Näytille ovat päässeet myös minun vanhat kenkäni, joilla on ilmeisesti kengänkärjistä päätellen kontittu aika ahkerasti.
Molemmat kattokruunut ovat Chic Antiquen mallistoa.


Joel Jyringin ihanat runokortit ovat päätyneet kehyksiin ja seinälle.
Vanha lamppu on ollut alunperin öljylamppu, josta on sittemmin tehty jalkalamppu. Pienet sydämet olen tehnyt itse.
Aurinkoisempia kesäpäiviä odotellessa! ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡