☆

☆

maanantai 22. helmikuuta 2016

Valmis elokuvakämppä

Näin nuhan kourissa on jälleen aikaa päivittää blogia. Alkuun täytyy kyllä todeta, että tammikuu ja helmikuu ovat menneet aivan hujauksessa. Varmaan myös sen vuoksi, kun lähes joka viikonloppu on ollut jotakin menoa. Tosin oikein mukavia juttuja kaikki. :) 
Tällä kertaa postausvuorossa on elokuvakämppä, joka onkin aika lailla valmis. 
Tämä huone on meillä se huone, joka on miehen valtakunta ja jonka huonekalut ja sisustuksen hän on päättänyt. Toki olen itse tehnyt ehdotuksia ja hyväksyttänyt niitä hänellä. :D
Miehen lähes ainut vaatimus remontin jälkeen sisustuksen suhteen oli, että johonkin huoneeseen täytyy saada aito lehmäntalja. Sen täytyi myös olla Ayrshire-lehmän talja. Sohvapöytäkin on miehen trukkilavasta tuunaama. Siitä ja tasona toimivasta vanhasta penkistä luvassa oma postaus.
Penkin päällä keskellä oleva musta, vähän tulostinta muistuttava, vekotin on oikeasti videoprojektori. Tällainen videotykki onkin kätevä, kun sitä ei tarvinnut kiinniittää kattoon tai laittaa mitenkään kauas seinästä. Siihen saa myös kätevästi kytkettyä tietokoneen ja play stationin yms. Tykissä on myös sisäänrakennettu digiboksi eli se toimii myös televisiona. Kunnon kotiteatterin kaiutinsetti meiltä vielä puuttuu, mutta tykissä on onneksi itsessään hyvät kaiuttimet. Lisäksi penkillä on play station ja vanhoja Riihimäen lasitölkkejä, joihin on kerätty kruunukorkkeja ja viinipullon korkkeja. Kruunukorkkien keräilyn mies on aloittanut jo pikkupoikana. Ideana on ettei tölkissä ole samanlaisia korkkeja montaa kappaletta. Elokuvat puolestaan säilyvät kätevästi penkin sisällä.
Kun kerran elokuvakämpästä puhutaan, nii täytyyhän siellä olla jotakin suoraan elokuviin liittyvää. Keksinkin käydä katsomassa paikallisesta elokuvateatterista olisiko siellä saatavilla jotakin meille sopivaa elokuvajulistetta. Sellainen onneksi löytyi, kuten myös siihen sopivat kehykset.
Lisäksi miehen valtakuntaan tarvitaan myös jonkilainen baarikaappi ja sille löytyi sopiva tila pystymuurin vierestä. Pystymuurin päälle kuulemma kerätään moottoripyörän mäntiä, joista osa on yhä matkalla muurin päälle. :D
Myös valaistuksessa on yritetty huomioda huoneen käyttötarkoitus ja miehinen näkökulma.
Sohvan olen alunperin ostanut Jyväskylän kämppään, mutta se löysi sopivan paikan täältä. Sitä tosin madallettiin tilaan sopivammaksi siten, että otimme siitä jalat pois ja laitoimme lankut alle.
Miehen lisäksi huoneessa viihtyy kyllä koko muukin sakki.
 Loppuun vielä pari kuvaa siitä, miltä tykki näyttää toiminnassa. Kuten joku varmaan huomasinkin, seinässä ei ole mitään kangasta tai muuta, mihin kuva heijastuu. Oikein hyvin ollaan selvitty ilmankin. Suunnitteilla on kyllä laittaa seinään sileä mdf-levy, joka maalataan tähän tarkoitukseen suositellulla maalisävyllä. Hassu sattuma onkin, että olemme maalanneet kyseisen seinän jo nyt samalla sävyllä. :)
Mukavaa ja toivottavasti nuhatonta alkavaa viikkoa! ♡

lauantai 16. tammikuuta 2016

Itse tehty vauvalahja ja kortti

Sukulaiseni sai jokin aika sitten poikavauvan ja toki halusimme jotakin vauvalle ja tuoreille vanhemmille viedä käydessämme katsomassa uutta pientä tulokasta. 
Ostin kaupasta vauvalle bodyn ja naapurista kynttilätehtaasta vaaleansinisen enkelikynttilän, mutta jotakin itse tehtyä halusin myös antaa. Virkkasin vauvalle pupuhelistimen omalla ohjeellani tuoreen äidin pitämistä väreistä. Ohje pupuhelistimeen löytyy aiemmasta postauksestani täältä. 
Helistimen kaveriksi ompelin vielä sisustussydämen, johon ompelin palan pitsinauhaa ja leimasin kuvan vedenkestävällä musteella.
Lahjan viimeisteli vielä itse tehty kortti.
 Eilen illalla meillä oli kunnia järjestää oman kylämme tai alueemme kinkerit. Vähän meinasi tätä isäntäparia jännittää, mutta hyvin meni ja mukava oli tavata naapureita. Nyt jatketaan viikonlopun viettoa ottaen rennosti kotona.

Rentoa viikonloppua myös sinne ruudun toiselle puolelle! ♡

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Sisustussydämiä joululaulujen sanoilla varustettuna

Hei taas! Joulukiireet ovat jo taakse jäänyttä elämää ja uusi vuosi on saatu kunnolla vauhtiin, joten nyt taas ehtii tännekin paremmin. :) Tässä kuitenkin vielä yksi jouluaiheinen postaus ja samalla vaikka vinkki seuraavaa joulua ajatellen. Ennen joulua en voinut tätä postausta tänne kirjoittaa etteivät lahjan saajat itse olisi nähneet sitä. Tämäkin idea on pyörinyt mielessä jo syksystä asti ja nyt jouluksi ehdin sen toteuttaa.
Syksyllä kaupassa käydessä osui silmiin siirtopaperia, jonka avulla voi silittää kankaaseen esim. kuvan tai tekstiä. Keksin hyödyntää sitä joululahjaideassa ja silittää kankaaseen joululaulujen sanoja ja ommella niistä sitten sydämiä.
Jottei se olisi ollut kuitenkaan liian helppoa, tajusin, että teksti täytyy tulostaa siirtopaperille peilikuvana. No, se ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa kuin voisi ajtella. Wordillä nimittäin ei saa käännettyä tekstiä suoraan peilikuvaksi. Aikani sitä yritettyäni päätin turvautua hyväksi havaittuun keinoon eli Print screen -näppäimeen, jonka avulla sain sitten käännnettyä tekstistä otetun kuvan peilikuvaksi. Innoissani laitoin tulostimen päälle ja päätin kuitenkin vielä tutkia tulostimen asetuksia hieman tarkemmin. No, sieltähän sai valita valokuvapaperin yms. lisäksi myös siirtopaperin ja tietysti valitsin sitten sen. Tulostuksen esikatselukuvasta huolimatta tulostin olikin niin viisas tai ainakin viisaampi kuin minä, että käänsi tekstin automaattisesti peilikuvaksi tulostettaessa. Kyllä, tein siis turhaa työtä melkein pari tuntia, kun yritin saada tekstin tulostumaan peilikuvana, joka sitten kaikista yrityksistä huolimatta tulostui loppujen lopuksi kuitenkin oikein päin eli ei siis peilikuvana. :D No seuraavan paperin kanssa olikin sitten huomattavasti helpompaa. Teksti sai olla oikein päin ja tulostin itse käänsi sen peilikuvaksi. 

Seuraava vaihe oli silittää teksti kankaalle. Se olikin helppoa ja nopeaa. Tekstiä painettiin silitysraudalla kankaalle noin minutti, jonka jälkeen paperin annettiin hieman jäähtyä ja sitten sen sai ottaa pois.
Varmuuden vuoksi kokeilin epäonnistunutta tekstiä ensin pellavan palaselle ja sen jälkeen silitin oikeat tekstit valkoiselle puuvillakankaalle. Hyvin teksti kyllä tarttui myös pellavaan.
Tein sydämestä kaavan ja samalla kaavalla ompelin kaikki sydämet. Kun olin leikannut sydämen irti kankaasta, kiinnitin siihen vahvan kaksipuolisen teipin avulla nauhan koristeeksi. Nauhan olisi toki voinut myös ommella, mutta osassa nauhoista oli jo valmiiksi teippi kiinni ja totesin sen pysyvän hyvin kiinni noinkin. Ommellessa  sydäntä nauha jää kuitenkin edes reunoista kunnolla kiinni. 
Ompeluvaiheessa voi halutessaan tehdä sydämeen ripustuslenkin ja ommella sen samalla kiinni. Itse tein ripustuslenkit juuttinarusta.
Sen jälkeen käänsin sydämen, täytin sen vanulla ja ompelin täyttöaukon käsin kiinni. Hyödynsin samaa tekniikkaa myös miehen kummitytölle tekemässäni sydämessä. Samaa tekniikkaa voi siis käyttää aivan oman mielikuvituksensa mukaan vaikka missä askartelussa.
Loppujen lopuksi sydämiä tuli tehtyä aikamoinen määrä ja jouluksi kaikki pääsivät johonkin pakettiin. Toki muutama jäi myös meille. Kuvassa joissakin sydämissä on täyttöaukot vielä ompelematta.
Sydämet päätyivät lahjapussukoihin muiden itse tehtyjen herkkujen sekä paikallisten tuotteiden kanssa.
 Oikein ihanaa alkanutta vuotta kaikille! ♡

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukuusi ja jouluista tunnelmaa

Joulu ei ole mitään ilman oikeaa joulukuusta, joka on mielellään myös itse käyty metsästä valitsemassa ja hakemassa. Niinpä suuntasimme miehen kanssa lauantaina kuusimetsälle.
Jos tästä leudosta säästä jotakin hyvää yrittää keksiä, niin sää ainakin suosii kuusenhakijoita. 
Tarkan valinnan jälkeen löysimme hyvät kuuset sekä meille että vanhemmilleni.
Sunnuntaina kuusi kannettiin sisään ja koristeltiin. 
Kuusenkoristeet ovat kaikki valkoisia tai hopeisia. Osa myös itse virkattuja.
Punaista väriä ei siis kuusesta löydy, mutta sitä on siellä täällä muissa joulukoristeissa. Sohvan ja nojatuolien värikin on muuttunut syksyllä valkoisesta ruskeaan. Hieman kesti aluksi, että silmä tottui uuteen värimaailmaan ja ei ollut kaukana etten vaihtanut päällisiä heti takaisin valkoisiin.
Vähän oli taas hankaluuksia ottaa kuvia, kun valaistus on mitä on, mutta toivottavasti näistä kuvista välittyy vähän joulutunnelmaa sinne ruudun toiselle puolellekin. :)
Maisema ikkunan toisella puolella vaan ei ole kovinkaan jouluinen..
Näiden kuvien myötä blogi hiljenee joulun viettoon. Palataan asiaan sitten joulunpyhien jälkeen. :)

Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulunaikaa jokaiselle! ♡☆