☆

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Vanhoista ikkunankarmeista kasvilaatikot, kasvikyltit ja oma mansikkamaa

Huonosta ja sateisesta säästä huolimatta on pihalla tapahtunut paljon. Tänään illalla kannoimme vihdoinkin terassikalusteet terassille, jonka ehdin muuten öljytä toissapäivänä. Lisäksi pihalle on ilmestynyt kukkapenkkejä/istutusalueita sekä suihkulähde ja myös kesäkukka-asetelmia olen ehtinyt tekemään. Kuvia näistäkin puuhasteluista luvassa myöhemmin. 

Tässä nyt kuitenkin kuvia toukokuun alkupuolelta, kun teimme kasvilaatikoita ja mansikkamaan. Navetan takaa katoksesta löysin vanhoja ikkkunankarmeja, jotka olivat juuri sopivia kasvilaatikoiksi. Ihan hyvä kierrätys/upcycling vinkki, jos sinulta sattuu vanhoja ja tarpeettomia karmeja löytymään. :)
Tästä kuvasta näkee hyvin, että osa pihaa on edelleen hiekalla ja joihinkin kohtiin olemme jo traktorin ja perinteisen kuvassakin vilahtavan kuokan avulla levittäneet multaa. Joka paikkaan multaa ei siis vielä kannata levittää, sillä talo pitäisi vielä maalata ensin. Onneksi hieman kauemmas talosta ja terassin luo voi silti tehdä istutuksia. 
Suodatinkangas alle ja kaksi karmia päällekkäin ja näin on laatikko valmis. Toki laatikko kannattaa vielä maalata tai muuten käsitellä ulkopuolelta. Itse en ole vielä laatikkoa ehtinyt maalaamaan eikä sääkään kyllä ole maalaamista sallinut.

Lopuksi vielä multa laatikkoihin. Tässä kuvassa mansikantaimet ovat toisessa laatikossa odottamassa istuttamista.
Kasvikyltitkin piti laatikkoihin tehdä. Nopeasti ja helposti kyltit sai tehtyä vanerista, liitutaulutarrasta ja puutikuista. Tarrat kiinni vaneriin, liitutaulutussilla teksti ja kuva ja lopuksi vaneri kuumaliimalla kiinni tikkuun. Voisivathan nämä olla myös vähän kauniimpia ja viimeistellympiä, mutta hyvin ajavat asiansa tämänkin näköisinä. :)
Kasvilaatikot laitoimme terassin eteen, jonne paistaa hyvin aurinko ja minusta on kiva, kun laatikot ovat siellä, missä niiden antimia syödään. Maa viettää hieman terassista ja talosta poispäin, joten laatikot saimme suoristettua mullan ja kivien avulla.
Väliin vielä hieman katetta. Näissä kuvissa laatikoissa ei juuri näy elämää, mutta nyt niissä näkyy jo herneen, salaatin ja retiisien alkuja. Tomaatin taimet minulla on edelleen sisällä, koska yöt ovat vielä aika viileitä.
Vaikka talo ja pihapiiri ovat vanhoja, niin mansikkamaata täällä ei enää ollut. Sen sijaan marjapensaita ja omenapuita oli riittävästi jo valmiina. Kuitenkin yksi ehdoton juttu, jonka olen omaan puutarhaani aina halunnut, on mansikkamaa. Olen tottunut siihen, että mansikoita saa koko kesän omalta maalta. Vanhemmillani on nimittäin suhteellisen suuri mansikkamaa. Meidän maasta ei varsin niin suuri tullut, mutta ehkä tätä voi joskus myöhemmin laajentaa. 
Ensin teimme penkit. Penkkien päälle laitoimme mansikkakankaan, joka pysyy hyvin paikoillaan, kun penkit reunustettiin kivillä.
 Sitten taimet paikoilleen ja lopuksi kangas ja katetta käytävälle. Saa nähdä päästäänkö vielä tänä kesänä maistelemaan oman maan mansikoita. :)
 Loppuviikoksi on luvattu jo vähän aurinkoisempaa säätä. Toivottavasti säätiedotukset pitävät paikkansa ja saa vihdoin nauttia auringonpaisteesta terassilla katsellen valmiita kukkapenkkejä.

Auringonpaisteista loppuviikkoa (toivottavasti)! ♡

10 kommenttia:

  1. Onpas kauniita lopputuloksia!
    Pelkkä ajatus oman maan, auringon lämpöisistä mansikoista, nam <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo toivottavasti saataisiin maistella niitä jo tänä kesänä. :)

      Poista
  2. Mukavalta näyttää!
    Harmi, kun ei ole tuollaisia karmeja missään.
    Täällä kans pihahommat odottaa, ei siis ole tehty vielä yhtään mitään. Ärsyttää. Kaikki on ihan auki... siis asiat. :)

    No, jospa joskus...
    Anteeksi, minulla on nyt purkauspäivä. Kaikki tuntuu ärsyttävän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama juttu täälläkin aina välillä. Jos on liikaa tekemistä listannut itselleen mieleen, muttei ole aikaa toteuttaa niitä, niin silloin ollaan täälläkin aika ärsyyntyneitä. Toivottavasti löydät pihahommille aikaa ja inspiraatiota! :)

      Poista
  3. Näyttää hyvältä, minulla on kanssa ensi viikolle luvassa mansikkamaiden uudistus tai oikeastaan lavojen, huomenna pitäisi tehdä myös yksi kierrätysaiheinen hyötykasvipaikka, onneksi huomiselle on luvattu kaunista säätä niin saa ulkotyöt hiukan edes edistymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti sää tosiaan suosii, niin mukavampi tehdä pihahommia. :)

      Poista
  4. Kivalta näyttää pihallanne ja niin mahtava idea käyttää noita vanhoja ikkunankarmeja kasvulaatikkoina! Toivotaan teille hyvää mansikkasatoa :) mikäpä sen parempaa kuin tuore oman maan mansikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo toivottavasti kesä vähitellen tulisi ja mansikat sen myötä. :)

      Poista
  5. Hei,

    Aloin miettimään, että minkä korkuiset nuo viljelylaatikot mahtaa olla?
    Aikeissa olisi rakentaa jonkinnäköiset vastaavat kierrätyslaudasta ja muista jämätarvikkeista... Mutta mitoitus ja ajatus koosta uupuu. Pituutta leveyttä ja korkeutta kyselisin... Sillä sinulla näyttää olevan oikein mainion kokoiset.
    Miten muuten satoa tuli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikot on tosiaan tehty vanhoista ikkunoista ja mitat on 35x95x125. Satoakin tuli kylmästä keväästä huolimatta mukavasti. Niitä kuvia en vaan tosiaan ehtinyt koskaan blogiin laittaa, ehkä vielä ennenkuin tulee uusi sato. :) Nuo olivat paikoillaan tuossa koko talvenkin ajan, tosin maalasin ne ensin, ja hyvin kestivät. :)

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡