☆

tiistai 20. tammikuuta 2015

Laajennetun kämpän seinäpinnat

Nyt on viimeisenkin yläkerran huoneen seinäpinnat saatu valmiiksi. Muutamia muurin kohtia pitää vielä maalailla, mutta muuten on nyt yläkerran kaikki seinäpinnat valmiit, huh! :) Tämä huone laajeni siis sivukkaaseen, joka oli ennen koko talon mittainen, mutta nyt se on vain puolet siitä. Riittävän suuri siis edelleen. Laajennettu kämppä on myös ainut yläkerran huone, jossa ei ole pönttöuunia, ei ole koskaan ollutkaan. Tämä huone on nimittäin alunperin ollut yhtä suurta tilaa seinän takana olevan elokuvakämpän kanssa, mutta se on jo aikoja sitten erotettu omaksi huoneekseen. Tässä pari kuvaa ensin remontin alkutilanteesta ja remontin keskeltä. Oviaukko on siis remontoidussa huoneessa samassa kohdassa kuin näissäkin.
Kuva otettu 27.9.2013
Nyt huone on hieman omalaatuisen muotoinen, koska yläkertaan tehty vessa on haukannut huoneesta myös palan. Silti tämä huone on ehkä juuri erikoisen muotonsa ja suuren kokonsa vuoksi yksi minun lempparihuoneistani koko talossa. Tässä kuvia huoneesta nykytilassa. Älkää välittäkö kaikesta rakennustarvikesotkusta kuvissa. :) Nekin pitäisi vielä siirtää jonnekin pois lattioiden tieltä. 
Kuva otettu oviaukosta, vessan seinä kuvassa oikealla puolella.
Huone laajeni siis oviaukosta katsottuna vasemmalle. Kuvssa näkyvää tolppaa emme halunneet peittää. Tolppa on hyvä merkki siitä, missä ennen oli seinä.
Tapetti on samaa tyyliä kuin vastapäätä olevassa työhuoneessa. Maalisävy on jälleen hyväksi havaittu tuttu Mulperi.
 Nyt vaan odotellaan kirvesmiestä töihin, että päästään eteenpäin :) 
Mukavaa myöhäisiltaa! ♡

16 kommenttia:

  1. On hieno! Teillä kyllä tuota tilaa riittää.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunista ja tuo sama maalinsävy Mulperi on meilläkin käytössä..
    wc maalattu yläpuoli, pikku eteinen ja keittiön seinät, hyväksi havaittu.
    tuosta tulaa aivan mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se on kyllä kiva sävy, joka sopii yhteen tosi hyvin monien värien ja sävyjen kanssa. :)

      Poista
  3. On teillä urakkaa riittänyt,ja aivan ihastuttava tapetti! Lopputulos on kyllä kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo hommaa on riittänyt. Mies on tehnyt kirvesmiesten kanssa valtavan työn. :)

      Poista
  4. Mikä ihana blogi !!! Ehdottomasti jään seuraamaan. Mukava kun olet laittanut paljon kuvia kodistanne ja olipa seassa myös ihania ohjeita kaikenlaisiin askartelu/käsitöihin. -Paula-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Paula mukavasta ja piristävästä kommentistasi! :)

      Poista
  5. Voi mikä muutos, tulee varmasti ihana kammari! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muutos on ainakin koon suhteen aika suuri. :) Toivotaan, että huoneelle löytyy jokin hyvä arvoisensa käyttötarkoitus. :)

      Poista
  6. Voi että, miten kivalta tuo vinokatto näyttää. On kyllä aina niin kiinnostavaa katsella näitä ennen ja jälkeen kuvia. Tuo mulperisävy täytyykin painaa mieleen - kiitos vinkistä:)
    Suloista sunnuntain jatkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, on kiva, kun näkee helposti muutoksen, jos kuvia on sekä ennen että jälkeen tilanteesta. Tuo maalisävy on meillä käytössä monissa muissakin huoneissa niin ala- kuin yläkerrassakin ja se on kyllä ollut todella hyvä valinta. Kiitos samoin sinulle! :)

      Poista
  7. Vau, kylläpäs olette saaneet paljon aikaan. Ihana tunnelma tässä huoneessa. Tuo tolppa on ihan parasta, kertoo talon tarinaa omalla tavallaan. Kivaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo tuo tolppa on aika omalaatuinen yksityiskohta. :) Kiitos samoin sinulle!

      Poista

Kiitos kaunis jättämästäsi kommentista, ajatuksesta, palautteesta! ♡